Yksi on laumasta poissa

Jouduimme viime perjantaina tekemään sen raskaan päätöksen, mitä jokainen lemmikinomistaja pelkää. Päästimme vanhan Topi-kissamme tuskistaan ja eläinlääkäri nukutti hänet ikiuneen. Tähän ratkaisuun päädyttiin koska keväällä todettu nivelrikko meni pahaksi ja pissailu nurkkiin ja matoille kiihtyi entisestään ja kämppä olisi ollut hyvin äkkiä pilalla. Keittiöstä menee jo lattia vaihtoon..

Topille kokeiltiin vuosien varrella kaikki. Taisin eräänkin kerran edellisessäblogissa siitä mainitakin. Otettiin lukuisia pissakokeita, paristi olikin tulehdus ja antibiooteilla helpotti. Kokeiltiin myös Seronilia (mielialalääke) ja se auttoikin muutaman kuukauden. Kun keväällä päivystyksessä selvisi että vanhuksella onkin nivelrikko, oli selvää että keinot oli loppu. Kipulääkettä annettiin kun kipu oli niin pahana etä kissaparka murisi, mutta muut lisäravinteet, joita kuppiin aloin piilottamaan, saivat kissan vain peittelemään kippoaan.

Viime viikon maanantaina sitten otin puhelimen käteen ja soitin eläinklinikalle. Olin lykännyt tuota puhelua jo liian pitkään ja nyt sen täytyi tapahtua. Aika sovittiin ja ystäväni lupautui tulemaan tuekseni, mies jäisi lasten kanssa. Viikon edetessä ajatus alkoi ahdistaa mutta pidin pääni, koska tiesin että kissa on todella kipeä ja piilottaa kipunsa. 12 vuotta on kissallekin pitkä ikä, vaikka toki onhan niitä parikymppisiäkin Perustelin päätöksen itselleni ja keskusteltiin miehen kanssa asiasta pitkään ja hartaasti. Perjantaina selitin asian poitsulle, joka kyllä ymmärsi kun asiat puhui suoraan. Kerroin että Topi on nyt niin kipeä että on sen aika lähteä kissojen taivaaseen.

Kun sitten perjantaina kannoin kantokopan sisään varastosta, Topi meni sinne samantien. Yritin itku silmässä selittää että ei vielä, on vielä pari tuntia aikaa. Sain sen pois kun annoin vielä viimeisen kerran ruokaa ja laitoin kopan kiinni. Kun ystäväni sitten saapui, avasin kopan ja kissa meni sinne taas. Se tiesi kohtalonsa. Turbo, nuorempi kolli, kävi selvästikin hyvästelemässä vanhuksen ja sitten lähdettiin.

Olin etukäteen varoittanut että Topi on ärhäkkä ja varmaankin vaikea rauhoittaa. Mutta eikä mitä, kun otin vain kiinni niin lääkäri sai rauhassa tuikata kankkuun. Topi, joka yleensä ei anna tehdä mitään tutkimuksia ilman vastarintaa, katsoi vain eteensä ja sen silmistä näki että helpottaa. Ja niin se nukahti ja eläinlääkäri antoi meille aikaa keskenämme kunnes oli aika laittaa lopulliset lääkkeet. Tunnelma oli rauhallinen, toki kastelin Topin turkin kun itketti niin kovasti, mutta itseäni helpotti kun siitä näki että sitäkin helpotti. Tämä matka piti kulkea yhdessä loppuun asti. Pitkä matka se olikin.

Topi 23.9.2004 - 21.10.2016