Eilen tajusin, että on olemassa monta asiaa joista minulle jankutettiin lapsuudessani, ja tajuan niiden merkityksen vasta näin itse kahden lapsen äitinä. Tämän tekstin aloituksesta on muutama päivä taas aikaa..
-Älä lääpi auton (tai muitakaan) ikkunoita!
Jep, ikkunat on aivan karmean näköiset. Lapsena oli hauska puhaltaa auton ikkuna huuruun ja sitten piirrellä siihen sormella kuvia. Ja nyt vasta näin aikuisen näkökulmasta huomaan että ne jäljet tosiaan jäävät siihen lasiin kunnes ne pestään. Ja ne näyttää ulospäin tosi karmeilta.
-Älä roiku siinä oven kahvassa!
Tämä olisi pitänyt uskoa. Nyt kun asutetaan samaa asuntoa jonka kahvoissa kersana roikun, eivät ne kahvat kestä enää toisen sukupolven roikkumista vaan hajoavat. Kolme pitäisi jo uusia. Ja yksi tuulikaapin väliovi.
-Ei kengät jalassa eteisen kynnyksen yli!
Tää vuodenaika on inhottava. Märkä hiekka tarttuu kenkiin ja kun niitä ei putsata 1x2m kokoiseen ruohomattoon terassilla, on lopputuloksena hiekkaa kaikkialla. Varsinkin kun ne jalassa lompsitaan sisällä. Ja jos housunlahkeet on käännetty ja niillä samoilla housuilla juostaan vanhempien sänkyyn, äiti löytää kiviä kankkunsa alta yöllä kääntäessään kylkeä. Imuria ei kannata edes laittaa kaappiin. Ei se tosin sinne mahtuisikaan :D
-Äiti on puhelimessa, voitko hetken leikkiä itseksesi.
Sillä sekunnilla kun linja aukeaa, tulee lapsella tosi tärkeää asiaa joka ei voi odottaa. Muistan että äiti sanoi joskus mulle samasta asiasta. Nyt aikuisena sen ymmärrän kuinka ärsyttävää se onkaan. Mun kanssa puhuessa toisessa päässä oleva varmaan luulee että oon jakomielitautinen kun puhun koko ajan ainakin kolmesta eriasiasta yhtaikaa :D Pahin mahdollinen aika huutaa "Pyyhkimään!" on kun olen keskustelemassa Kelan virkailijan kanssa mummoni asioista,
On monia muitakin asioita joita olen oivaltanut. Esimerkiksi sen, että lelukirjat pitäisi kieltää kokonaan. Helpompaa olis ympyröidä sieltä suoraan ne joita J ei haluaisi. Se kun luulee että joulupukilla on pohjaton rahapussi ja kaikki ne lelut muka mahtuisi jonnekin tuonne edellisten sekaan. Ja ne jäisi kuitenkin käyttämättä. Niin, ja se, että voikukka tosiaan jättää vaatteisiin pysyvät tahrat.
Harmillisinta tässä vain on se, etten pääse äidille kertomaan näitä oivalluksiani. Se varmaan nauraisi vedet silmissä ja sanoisi vain että J on ihan kuin minä pienenä. Katsotaan vaan mitä tästä tulee kunhan pienempi ipana vielä kasvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano vaan, ihan rohkeasti!