Kylmä tapaus joka sai tunteeni kuumenemaan

En ole tainnut mainita että meille tuli myös uusi jääkaappi. Ja sen piti olla teräksen värinen Whirlpool, koska keittiössä on sellainen pakastin. Ja koska se on vain puoli vuotta vanha, ei sitä aleta vaihtamaan. En vain osannut ajatella että samanlaisen jääkaapin hankkiminen voisi olla niin hemmetin monimutkainen operaatio, että puoli Suomea pitää koluta läpi ja vähän Ruotsiakin.

No. Minähän painelin 3,5 viikkoa sitten Expertille, joka mainosti nettisivuillaan että heillä on sitä jääkaappia saatavilla. Sovittiin kaupat ja otin vielä lisäksi palvelun jolla kaappi tulee kotiin ja vanha viedään samalla ovenavauksella pois. Meillä kun ei ole peräkoukkua eikä -kärryä eikä oikein aikaakaan ajella kaatikselle niin parempi että joku muu tekee sen. 

Elettiin viikko eteenpäin, kun tuli expertiltä puhelu. Ei ookaan sitä kaappia, ei edes heidän keskusvarastollaan Ruotsissa. Whirlpool kuulemma uudistaa mallejaan eikä sitä mallia enää oo tulossa. Tässä kohtaa aloin kiristelemään hampaitani.. Mutta olis heillä vielä vähän kalliimpaa (tietty!) mallia saatavilla, laitetaanko se sitten tilaukseen? Pakkohan se oli laittaa. Sovittiin että palataan asiaan kahden päivän päästä. 

..kului KAKSI VIIKKOA eikä puhelua kuulunut. Ja mulla tosiaan on pitkä pinna, mutta nyt oli jo pakko painella sinne liikkeeseen kysymään että missä (&%%¤¤# se kaappi seikkailee. Toinen myyjä otti asian hoitaakseen ja selvitti sitä hetken, kunnes vastaus oli taas sama; ei oo kaappia saatavilla. En enää jaksanut edes yrittää saada asiaan ratkaisua heidän kauttaan vaan päädyin ottamaan rahani takaisin ja selvittämään mistä hitosta sen kaapin nyt saisi. Ratkaisu oli Verkkokauppa.com. Sieltä sen sitten tilasin, toissapäivänä, kotiin kuljetettuna. Ei ollut mahdollista saada vanhalle kaapille pois kuljetusta, mutta tämä oli nyt otettava kun muutakaan ei ollut. 

Ja eilen hän saapui. Postista soitettin aamupäivällä jotta ollaanko kotona vastaanottamassa pakettia 13-16 välillä. Minä tietysti sanoin että ilman muuta, tervetuloa vaan! Hieman jäi mietityttämään, jotta kannetaanko se sitten sisään asti, kun on olemassa myös sellaisia kuskeja joita ei ole varustettu asiakasystävällisyydellä lainkaan, ja he jättävät isotkin paketit ihan vaan kynnykselle. Olin kuitenkin yksin mahani kanssa kotona.

Vähän yhden jälkeen pihaan kaarsi kuorma-auto ja sieltä purkautui kaksi miestä ja meidän uusi jääkaappi. Kokoani päiviteltyään heput nostivat kysyttyäni kaapin eteiseen, toivotimme hyvät päivän jatkot ja he jatkoivat matkaansa. Ja siinä me sitten ihmeteltiin kaapin kanssa toisiamme. Päätin nohevana vaihtaa kuitenkin oven kätisyyden itse ennen ukon kotiutumista, mutta lopputulos ei ihan ollut ekologinen ratkaisu, koska kaappi seisoi edelleen keskellä eteistä, mutta ovi nojaili rennosti seinään. Sellaista kaappia olisi hieman hankala pitää kylmänä, joten päätin odottaa apuvoimia ennenkuin tekisin mitään peruuttamatonta.

Myöhemmin kaikki menikin ihan nappiin, tyhjensin vanhan kaapin, mies soitti kotimatkalla että veljeni on tulossa ja he vievät sen pois samantien. Ja samalla vietiin nurkista myös se kirottu vanha kuivauskaappi (!) joten toinen murhe katosi samalla. Me lähdettiin J:n kanssa kaasopalaveriin ystäväni häiden tiimoilta ja ukot hoitivat muun. Illalla sitten olikin kaappi omalla paikallaan, ihan kuin se olisi aina siinä ollutkin.

Yöllä tuli todettua että kaapissa on loistavat sisävalot yösyömistä ajatellen; en tarvinnut muita valoja ollenkaan ;)

Tämäkin vaihe valitettavasti pitää vain käydä läpi

Toisinaan tämän kevään aikana on mielessä käynyt ajatus, että mihin helvettiin sitä ollaan ryhtymässä. Toinen lapsi tulossa ja ensimmäinenkin on vielä kasvattamatta. Esikoinen on ikänsä puolesta toki iso poika jo, mutta tunnetasolla vielä niin pieni. Kävimme erityislastentarhanopettajan kanssa vasukeskustelun koskien poikaamme, koska hänellä on ryhmän oman lton mielestä todella voimakas uhma (jaa, niinkö?). Mieshän oli heti nyrkit pystyssä että hän ei tällaiseen ala, että tarvitaan jo erityisapua, kyllä hän tietää ne tyypit. Itse olin vain helpottunut että apua saa, koska toisinaan olen tuon lapsen kanssa iltaisin niin loppu että ihan itkettää. Kun pahimpina päivinä ei auta kiristys, uhkailu tai lahjontakaan, vaan kaikki on väärin hänen mielestään, ruoka pahaa ja äiti tyhmä, ei siinä paljon enää jaksa hymyillä ja yrittää pysyä tyynenä. Oma sytytyslankani on vanhemmaksi tulon myötä kyllä kasvanut reippaasti pituutta, mutta joinain päivinä sitä vaan tiedättekö räjähtää. Ja sitten pyydetään anteeksi ja itketään ja sanotaan että äiti ei nyt vaan jaksaisi tätä pelleilyä, voisitko vaan pukea päälle tms.

Elto antoi hyviä vinkkejä, tosin monet olin jo lukenut kasvatusalan oppaista tai netistä, mutta ne tuntuivat erittäin järkeenkäyviltä kun niitä ammattilainen ihan livenä hieman pohjusti. Kuten jo sanoin, ongelma on vain tässä tunnepuolella. Tai no, ei se ole edes ongelma, vaan ihan ikäkauteen kuuluva juttu. Uhma. Käsittämätön uhma. Kun aikuinen sanoo, että nyt leikki loppuu ja aletaan siivoamaan jotta päästään pukemaan/vessaan/ulos, ei se käy meidän herralle. Ei, häntä ei juuri nyt huvita lähteä vaan hän haluaa vielä leikkiä. Erityisesti tämänkaltaiset siirtymätilanteet on meillä tosi tosi hankalia ajoittain, eikä siihen auta ajanlasku kellon kanssa saati palkintotarrat joita saa hyvästä käytöksestä pukiessa tms. Tällaisina hetkinä monesti käy mielessä että voi tsiisus olispa mahdollista soittaa äidille. Tosin, äiti ehkä hihittäisi omaan ilkikuriseen tapaansa ja sanoisi vaan sellainen sinäkin olit pienenä, nyt saat kokea sen itse, hihhih. 

Suurin syy elton kanssa palaveeraamiseen oli tulossa oleva vauva. Että saatiin siihen sitten neuvoja ja etukäteen varoituksia tilanteista ja tunteista joita joudumme lapsen kanssa vielä käsittelemään. Että se mustasukkaisuus ja kateus sieltä kyllä nostaa päätään ja siihen kannattaa varautua. Että pitää antaa myös vanhemmalle lapselle ihan sitä kahdenkeskistä aikaa (aiheeton huomautus mielestäni, itsestäänselvä asia) ja huomioida hänen tekonsa olivat ne sitten hyvällä tai huonolla tavalla haettua huomiota. Ja että pitää muistaa kehua ja antaa positiivista palautetta myös pienemmistä asioista. Ja kun se tunne kuohuu lapsella yli, se on normaalia ja menee ohi.

Nyt vasta viime viikkoina J on alkanut tajuta että tosiaan, kohta hän on isoveli. Ja se on tärkeä rooli se. Olenkin ajatellut alkuun antaa hänelle joitain pieniä tehtäviä vauvan hoitoon liittyen, esim tutin antaminen tai vastaavaa pientä, jotta hän voi auttaa äitiä vauvan hoidossa ja olla samalla läsnä hoitotilanteissa. Ongelma tulee varmaankin olemaan siinä kun vauva ei leikikään hänen kanssaan, tai puhu tai nukkuu vaan ensimmäiset viikot.

Ennen kaikkea yhteiset pelisäännöt pitää olla koko perheen tiedossa. Jos annan jonkin kiellon tms määräyksen, siitä pitää myös iskän olla tietoinen koska muuten hän saattaa mennä kumoamaan sen. Myöskin tietyt sääännöt pitää olla muidenkin J:n elämän aikuisten tiedossa, jotta ei käveltäisi meidän vanhempien asettamien sääntöjen yli edes vahingossa. Mikään ei ole pahempaa kuin päiväunet väliin jättänyt lapsi, joka saakin mummolassa sokeria ennen ruoka-aikaa. Siinä on katastrofin ainekset valmiina, ja vaikka herkkujen kieltäminen saa yhtälailla huudon ja kiukun aikaan, se on vielä pientä sen energiapiikin rinnalla joka muuten seuraisi.

Loppukevennyksenä todettakoon että on tuo pieni murunen silti myös yllättävän fiksu ja kekseliäs. Viikonloppuna oli eräs hetki kun oli liian hiljaista, ja pienen lapsen kohdalla hiljaisuus on epäilyttävää. Mentyäni katsomaan mikä saa pienen miehen niin keskittyneeksi, meinasin ensin kiljua mutta sainkin reaktioni nielaistua. Herra oli löytänyt äidin kirkuvan punaisen kynsilakan, avannut sen ja maalannut sillä autonsa. Eikä kynsilakkaa ollut pisaraakaan paljaalla lattialla, jonka päällä tämä tarkkuutta vaativa operaatio suoritettiin. Siinä se vaan tyynesti maalasi autoaan, ja minä siihen tuumasin että voi kun hieno, mutta saisinko nyt sen kynsilakan kiitos.

Mr Yrjö, voit pakata kimpsusi ja lähteä

Tämä viikko on todellakin sairastettu urakalla. Itse aloitin ylenantamisen su-ma yönä, poika jatkoi tiistaina siitä mihin äiti jäi ja nyt on iskän vuoro. Mä olen tän viikon aikana pessyt pyykkiä varmaan 20 koneellista ja tuntuu että pyykkikorin sisällön määrä on edelleen vakio eikä kantta meinaa saada kiinni.

Koska olen oppinut ammattini puolesta pitämään huolta hygieniasta ehkä vähän liiankin hyvin (varsinkin pöpöaikana), olen myös kuurannut ovenkarmeja, pönttöjä, ovenkahvoja, valokatkaisijoita ja lavuaareja sellaisella intensiivisyydellä että tänään piti hakea jo täydennystä pesuaineisiin kassillinen :D Kädet alkaa olemaan sellaisessa kunnossa että nyt ei voi muuta kuin rasvata tai lähtee nahka. Ja tekee se muutenkin hyvää heittää rätti välillä nurkkaan ja istahtaa sohvan nurkkaan koneen  kanssa. Varsinkin kun ei voimat meinaa riittää tämän mahan kanssa.

En muista mistä joskus luin (voi olla että Äityleistä) vinkin että taaperon ollessa oksennustaudissa kannattaa vuorata sänky ja sohva pyyhkeillä, jotta oksennuksen tullessa voi vaan otaa osuman saaneet pois päältä ja lyödä pyykkiin. Se tosiaan kannatti, eikä tarvinnut yöllä vaihtaa lakanoita lapsen sänkyyn kertaakaan, vaan täyttää pyykkikone pyyhkeillä ja laittaa pyörimään. Jostain syystä äkkäsin myös rullata matot sivuun ja näin säästyin mattopyykiltä, HUH. Tottakai lakanat menivät myös vaihtoon aamulla kun pahin vaihe oli ohi ja pyykeille oli taas kuivaustilaa.

Pyykin kuivauksesta päästäänkin seuraavaan kehittelemääni projektiin; kylpyhuoneen mullistukseen. Meillä pyykit kuivataan vanhemmiltani tänne jääneessä vanhassa kuivauskaapissa joka ei ole käytössä. Se vaan alkaa olemaan jo 25 vuotiaana niin laho ja ruosteinen että se kohta kaatuu niskaan vaikkapa kesken suihkun. Päätinpä siis pesää rakentaessani että se rohjo lähtee kaatopaikalle ja tilalle tulee kauan vastustamani kuivausrumpu. En aio rummussa toki kaikkea pyykkiä kuivata, mutta helpottaa se kummasti vaikkapa juuri em. tilanteessa, kun pitää kuivata lakanoita ja pyyhkeitä iso määrä kerralla. Ja tuntuu että lapsiperheessä rumpu on enemmänkin sääntö kuin poikkeus joten olkoon ja tulkoon rumpu myös meille :)

Mutta. Rumpu ei mahdu pesukoneen päälle. Siinä on pyykkikaappi. Kaappia taas ei voi siirtää toiselle seinälle kuivauskaapilta jäävälle paikalle, koska suihkutila kaventuisi entisestään. Äiti ilmeisesti on teettänyt kaapin mittatilauksena, koska en ole vielä kaupoista löytänyt niin isoja pyykkikaappeja.. Joten tästä päästään tilanteeseen jossa hankittiin jo pienempi kaappi joka tulee sinne suihkun nurkkaan. Ja väliin tulee suihkuseinä, jotta kaapin alle saa pyykkikorin. Mä olen laskenut kustannukset ja kaiken jo valmiiksi, mitannut ja tuumannut ja miettinyt. Mä rrrrakastan suunnitelmien tekemistä kun on kyse jostain tällaisesta! Enää puuttuu toteutus. Toivoisin että saadaan valmista ennenkuin sintti saapuu. Onhan osa jo hankittu valmiiksi siltä messureissulta, kaappi ja kaksi kuivaustelinettä. Ei vaan ole vielä tilaa mihin ne laittaa. Ehkä mä tässä viikonloppuna saan taas virtapiikin ja äkkiä kehitän kuivauskaapille kyydin kaatikselle ja tilaan sen kuivausrummun kotiin kuljetettuna. Sitten voin laittaa projektista ennen ja jälkeen kuvia, koska nyt en voisi kuvata kuin pyykkejä.

Vauva numero kaksi ja mitä hän tarvitsee tissin lisäksi

On huomattavasti iisimpää tehdä vaatehankintoja kuopukselle, kun tietää jo etukäteen että ihan rekkalastillista vaatetta ei tarvita, vaan vaatteita tulee myös pestyä välillä. Ei myöskään tarvita heti pinnasänkyä tällä kertaa, koska aiomme vuokrata kätevän vaavisängyn, joka mahtuu näppärästi tällä kertaa pienempään makuuhuoneeseemme, sekä siitä pääsee helposti käytön jälkeen eroon; senkun pistää vaan takaisin postissa :) Toki sänky silti ostetaan, taistelen tässä vain lompakkoni ja sydämeni kanssa että onko Stokke Sleepi ihan ehdoton hankinta meille vaikka onkin ihan pirun kallis. 

Joitain hankintoja silti vielä täytyy tehdä ja listalla ykkösenä on heti turvakaukalon jälkeen (sehän on jo tilattu) kylpyamme. Tällä kertaa tahdon ammeen jossa on tulppa pohjassa. Ja kylvetystuen. Liukas, saippuainen vauva on nääs aika vaikea pidellä. Vaikka meillä senkin hoitaa useimmiten iskä, koska sillä on juuri sopivat räpylät vauvan pitelemiseen.

Äitiyspakkaus saapui eilen postissa. Olin juuri soittamassa Kelaan että heidän lupaamansa kaksi viikkoa ylittyi jo, kun kesken hissimusiikin puhelimeen kilahti tekstiviesti joka kertoi lähetyksen olevan noudettavissa. Ei muuta kuin ukko hereille ja postiin :) Kotona pakkaus sitten avattiin J:n kanssa, mutta ei lapsonen jaksanut olla kiinnostunut. Hieman myöhemmin syyksi paljastui huono olo ja minulta tarttunut oksennustauti.

Erityisesti tuo unilelu on ihana lisä pakkauksen sisältöön.

Pakkauksessa oli paljon ihania värejä ja kuoseja, mutta eräs asia pisti pahasti allekirjoittaneen silmään. Melkein kaikki bodyt olivat samankokoisia vaikka kokolaput väittivät niiden olevan 62-74 välillä. Yhdessä bodyssa toinen hiha oli selkeästi pidempi mutta se oli muuten samankokoinen kuin toinen, kokolappunsa mukaan isompi tapaus. Mietinkin että selvittävätkö Kelan asiantuntijat vaatteiden konkreettisia mittoja koskaan etukäteen jos lopputulos on tämä. Tykkäsin erityisesti mukana olleesta kuolahuivista sekä makuupussin kuosista. Haalarikin saattaa tällä kertaa olla sopivampi talvella, kuin J:n kohdalla joka meinasi syysvauvana hukkua siihen.

Nurkista uupuu vielä myös imetystyyny (oli ehdoton ekan kohdalla) mutta en aio pitää senkään kanssa kiirettä. Jos tuo Lidlin pitkä vartalotyyny ajaisi saman asian niin ei tarvitsisi moista edes hankkia. On se ainakin näin odotusaikana ollut ihan ehdoton kun öisin alkaa olla jo tukala olla, ja kyljen kääntäminen on melkoinen akrobaattitemppu johon sisältyy ähinää, puhinaa, peiton heittelyä ja raajojen sätkyttelyä kunnes saa koko ruhon toiselle kyljelle. Tyyny vaan alkaa olla jo aika lyttyyn halattu tapaus.

En aio myöskään hamstrata hyllyyn montaa eri hoitovoidetta, talkkia, vauvan shampoota tms vaan luotan että kaupasta saa lisää ja katsotaan menekin mukaan mitä tarvitaan. Tiedän että hiuksia ei tarvitse pestä edes shampoolla vaan vesi riittää, ellei nyt tietysti karstaa tule. Eikä meillä kyllä ole vessan saati kylpyhuoneen hyllyissä tilaakaan koska omat ihonhoito- ym tuotteeni tarvitsevat metreittäin tilaa :D

Vaunuja tai rattaita ei tarvita koska ne ovat varastossa jo valmiina. Muistan kun mentiin aikanaan meidän Emmaljungia hankkimaan niin myyjä kehui niitä parhaiksi koska "ne menee kaikille kuudelle". Hehhe. Vaunujen runkoon on jo hankittu adapteri jolla saadaan turvakaukalo kiinni siihen, jotta kauppareissut eivät olisi ihan pelkkää kaukalon kanniskelua, tai ettei sitä tarvitse asetella siihen ostoskärryyn.

Vaatteita silti tulee tosiaan ostettua aika lailla, koot 56-74 alkaa olla jo kasassa. Olen hurahtanut Polarn O. Pyretiin, sillä on ihania värejä ja kuoseja jotka sopivat molemmille. Ja kirppisryhmistä niitä löytää käytettynäkin sopuhintaan. Myös monet suht uudet, kotimaiset merkit ovat saaneet paikan sydämessäni, kuten Gugguu, Aarrekid ja Blaa.

Kävi säkä ja löysin tämän ihanan Aarrekidin bodyn alennuksesta!

 Nämä ovat myös kaikki ihania, mutta ainakin Gugguu maksaa uutena mielestäni hiukan liikaa. Onneksi niitäkin löytyy käytettynä mukavasti :) En aio maksaa uutena vauvan jumpsuitista esimerkiksi 80 euroa, kun se menee vain hetken päälle vaikka jälleenmyyntiarvo onkin hyvä. J:lle ostin viime syksynä ihanan Gugguun tupsupipon ja ajattelinkin että sen voi myydä eteenpäin kun jää pieneksi. Niin, voisi myydä ellei se olisi perhana livahtanut normaalin pyykin sekaan kuudenkympin pesuun ja kutistunut :( No, vaatteet hankitaan meillä käyttöä, ei näyttöä varten ja sille nyt ei mahda mitään että kaikki ei säily hyvänä ikuisesti. Katsotaan kunhan sintti on maailmassa, pääsenkö ostamaan lisää autovaatteita vai siirrynkö mekkojen ja rimpsujen maailmaan (se olisi ihanaa).

Sairaalakassikin pitäisi varmaankin kohtapuoliin pakata. Vaikka sairaalaan on Google Mapsin mukaan meiltä 1,6km, en silti luota että saan kaiken pakattua valmiiksi silloin kun lähtö koittaa. Tällä kertaa aion todellakin laittaa kaikki vauvan ja omat kotiutumisvaatteet valmiiksi kassiin, koska tuoreessa muistissa on edellinen kerta kun mies tuli hakemaan meitä kotiin eikä tuonut mulle kenkiä. Onneksi oli syyskuu, ja villasukat oli jalassa mutta hiukan silti katsoivat ohikulkijat vinoon aulassa kun kyytiä odottelin. Puhumattakaan että jouduin sulloutumaan farkkuihin vaikka olin juuri muutamaa päivää aiemmin punnertanut keilapallon alakerrastani pihalle. Jep, mies sai kyllä tiukkaa noottia kun päästiin autoon. Jaa miksikö ne kengät oli kotona? No, koska ne kastuivat lapsivedestä niin mies kiikutti ne kotiin muiden kamppeiden mukana.

Sairaalaan lähtiessä tietysti pitää olla ainakin se neuvolakortti mukana. Sen lisäksi pakkaan tällä kertaa enemmän pillimehuja (kolme ei riitä) ja välipalapatukoita. Kirjoilla en tee mitään ( ei niissä tuskissa paljon tee mieli lukea) mutta kuulokkeet voisin ottaa varoiksi mukaan, mikäli menee hermot puhelintaan räpläävään isään.Omia vaatteita en tarvitse, mielestäni sairaalan vaatteissa on ehdottomasti parasta se, että ne voi vaan heittää likaannuttua pyykkiin ja hakea uudet päälle. Ja ne vielä peseekin joku muu, luksusta. Tietty edellä mainittujen lisäksi tabletti lähtee mukaan ja laturit, Koska meidän sairaalassa puhelimia ei saa ladata potilashuoneissa turvallisuussyistä, otan matka-akun mukaan. Siitä lataa ainakin pari kertaa puhelimen täyteen. En todellakaan jätä puhelintani yleisiin tiloihin lataukseen, se saattaa saada jalat alleen.

Muita pieniä tilpehöörejä, kuten tutti, ehtii miettimään myöhemminkin. Ja tänä päivänä kun kaupat ovat enemmän auki kuin sulki, niitä ehtii ostamaan sitä mukaa. Kauppaan kun pääsee sen vauvankin kanssa, jota en ajatellut esikoisen kohdalla. Tällä kertaa siis en aio varautua maailman loppuun sullomalla pakastimen täyteen ruokaa. Harmittaa tosin, että tällä kertaa ei myöskään ole äiti tuomassa  pöytään isoa vuokaa vastapaistettua makaronilaatikkoa kotiutuessa.

Vaipat. Niitä pitää silti ostaa. Eipä tullut ennen tätä mieleenkään.

Messut joita oli odotettu

Lapsimessut 2016, niitä olin odottanut ainakin puoli vuotta etukäteen. Olin hekumoinut etukäteen niitä kaikkia ihania tarjouksia joiden perässä juoksisin taas jalat turvoksissa ja tarjoten korttiani lähes jokaiselle myyjälle. Tulihan sieltä tilattua tulevalle kuopukselle myös turvakaukalo, se olikin tärkein kaikista hankinnoista. A-T Lastenturvan pisteelle pysähdyimmekin ensimmäisenä ja aikalailla samantien tuli tehtyä tilaus Britax Baby safe SHR II kaukalosta ja Isofix-telakasta. Koska haluamaani seeprakuviota ei heillä messuilla ollut enää, tehtiin tilaus liikkeestä ja kaukalo toimitetaan postitse kotiin. Näppärää! Jäi paljon enemmän tilaa autoon kaikille muille ostoksille.. :)

Mukana oli ystäväpariskunta vauvansa kanssa ja olipas se hauskaa toisen äidin kanssa rauhassa kierrellä kojut läpi kun miehet väsyttivät meidän uhmaikäistä ModelExpon puolella ja jonottivat kiltisti poliisiautoon, paloautoon ja muihin lasten juttuihin. Ei olisi ollut toivoakaan että kaikki olisi ehtinyt vielä kiertää vaateostosten päälle.

Ostin myös uuden rintapumpun Philips Aventin pisteeltä. Mulla kyllä oli edellinenkin pumppu vielä tallessa, osia olisi vaan pitänyt uusia, Mukava myyjä kuitenkin vinkkasi että malli on uusittu ja vanhaan malliin ei kuulemma enää osia tahdo saada. Googlasin lounaan ajan osia ja totesin että halvemmaksi tulee ostaa se pumppu joka oli kivasti puoleen hintaan tarjouksessa. Olisin myöhemmin kyllä katunut jos olisi jäänyt ostamatta.

Lounaan kävimme syömässä yläkerran Eat&Meet'ssa, jossa lauantaina oli ruokalistalla montaa eri vaihtoehtoa joista perheemme lautasille valikoitui uunilohta, paahdettua broileria ja pinaattilettuja. Pikkuheppu veti napa paukkuen viimeksi mainittua mahansa täyteen, mitä kyllä ihmettelin koska yleensä ei tuollaisessa tilanteessa malta keskittyä ruokaan 5 minuuttia kauempaa. Lohi oli äidinkin mieleen, sitä tuli syötyä niin paljon että kierroksen jatkaminen tuntui hetken mahdottomalta ajatukselta. Ensin ajattelmme kääntyä ympäri kun jonot olivat ihan mielettömät, mutta lähempi tarkastelu osoittikin että suurin osa jonotti Heseen ja me pääsimme lyhyemmän jonotuksen jälkeen käsiksi ruokaan,

-----

Tämä teksti hieman katkesi kesken koska olinkin yhden yllätyksen
saanut mukaani messuilta; vatsataudin. Su-ma yö meni vessanpöntön kanssa seurustellessa ja eilinen toipuessa, joten tänään vasta pääsin jatkamaan tekstiä. On se jännä että lapsen käsiä kyllä muisti puunata Savett-liinoilla jne, mutta omat kädet tuli pestyä vain vessakäyntien yhteydessä. Toivottavasti ei J saa tautia.

-----

Vessakäynnit taaperon kanssa ovatkin oma haasteensa julkisilla paikoilla. EI onneksi hirveän kauaa tarvinnut etsiä vessaa jossa on potta. Tilavassa invawc:ssä saatiin asiat hoidettua hyvin, mutta pieni nootti tulee Messukeskukselle siitä että vessojen lavuaarit olivat toooodella matalat ja epäkäytännölliset lasta ajatellen. Lapsi ei millään ylettynyt psemään käsiään kastelematta samalla hihojaan, Ajattelin myös pienten vauvojen äitejä, kuinka hankalaa sellaisessa 5cm syvässä altaassa on pestä vaikkapa vauvan peppu kastelematta omaa paitaa ja roiskimatta mahdollista scheissea ympäriinsä.. Aina ei kannata sitä designia vaan ajatella tuollaisissa tiloissa.

Heppu kävi urheasti laskemassa paloautosta liukumäkeä. Viime vuonna ei vielä uskaltanut.

Unohdin aivan täysin ottaa kuvia koko messuilta. Mies onneksi otti muutaman, joissa lapsi laskee liukumäkeä paloautosta (kts yllä) tai istuu poliisiauton takana. Itsehän keskityin enemmän shoppailuun, ja mukaan tarttuikin Blaan pisteeltä useampi vaatekappale, Metsolalta yksi ihanacollegepusero (jota en löytänyt pienemmässä koossa joten meni jemmaan) sekä kummitäti osti hepulle kesäksi Villervallan shortsit. Gugguun kojulla kävin myös ihailemassa uusia malliston Rims legginsejä, joista olikin vain yhdet ainoat jäljellä. Myöhemmin luinkin Facebookista että olin kolme tuntia liian myöhään paikalla. Niin ja myöskin Finlaysonin pisteeltä löytyi ihania Muumi-käsipyyhkeitä joita lähti matkaan koko perheelle yhdet per lärvi (neljä!) ja pieniä pyyhkeitä jotka olivat euron kipale. Ne aionkin sijoittaa hoitolaukkuun jotta kiperässä tilanteessa saa vaikka vauvan pepun kuivattua jos ei muuta ole saatavilla.

Olisin kovasti halunnut pienemmän koon tästä, mutta turhaan. 

Kaiken kaikkiaan messut olivat hieman pettymys. Ei ollut niitä kaikkia ihania ilmaisnäytteitä ja kilpailuja joita vielä toissavuonna oli. Sehän se messujen juju on, eikö? Lippujen hinnat kuitenkin kipuavat ylöspäin mutta taso silti laskee. Ensi vuonna ehkä harkitaan mennäänkö ollenkaan, ellei jostain voiteta lippuja. Ensi vuonna kun meitä onkin 4 ja se onkin jo haasteellisempaa.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä Ikeaan ja teinkin itsenäisen shoppailukierroksen talossa varttitunnissa. Muut odottivat autossa kun hetken päästä tulin ulos kahden seinään kiinnitettävän kuivaustelineen ja yhden kylpyhuoneen kaapin kanssa. Nämä oli pakko hankkia samalla reissulla, nimittäin aion laittaa kylpyhuoneen uuteen uskoon, mutta se olkoon toinen tarina..

Unohtui ihan mainita

Onhan tässä edellisen ja tuoreimman postauksen välissä tapahtunut muutakin kuin vyötärön kadottaminen mammavaatteisiin. Nimittäin...

..meillä tehtiin keittiöremontti. En muista mainitsinko siitä ollenkaan viimeisimmissä teksteissäni, mutta kannoin kiltisti rahani erääseen suureen keittiöitä myyvään ketjuun ja sieltä tuli jokseenkin millilleen keittiöön sopivat kaapit ja tasot. Tämä talo kun tuppaa olemaan vino vähän joka suuntaan, tuli todettua että tosiaan sen mittanauhan kanssa olisi saanut olla tarkempi, koska yhdessä yläkaapissa ei ole vieläkään ovea. Sitä pitää ensin nääs kaventaa muutama milli. Mutta vastapainona voin kertoa että rakastan edelleen bambupuisia pöytätasojani, jotka sain puoleen hintaan päättäessäni ostaa keittiön tiettyyn aikaan mennessä.

..uusi syy vanhemman kollin pissailuun selvisi, ehkä. Kiltisti kannoimme tässä jokunen viikko sitten pienen kasan rahaa erääseen suureen eläinlääkäriketjuun koska se sattui olemaan ainoa joka oli avoinna sinä lauantaina. Siellä sitten röntgenin ja helvetin kalliiden verikokeiden jälkeen selvisi että kohta kaksitoistavuotiasta kissaamme vaivaa nivelrikko. Parin viikon kipulääkekuuri tepsi, kissa lakkasi sähisemästä kaikille ja mikä parasta; alkoi taas käyttää hiekkalaatikkoa kiltisti siihen pissaamiseenkin. Ohuesti nyt harmittaa että raukalle on syötetty Seronilia toista vuotta, ilmeisesti turhan takia koska annosnosto ei tosiaan enää tepsinyt.

..meinasin luopua Greyn anatomian katselusta kokonaan. Koska käsikirjoittaja Shonda Rhimes oli idiootti ja tappoi Derekin, itkin ensin silmät päästäni ja sitten harkitsin kirjoittavani sarjan luojan sivulle erittäin katkeran tappouhkauksen. Sitten mieleen tuli mahdollisuus oven taakse ilmestyvästä Karhuryhmästä ja luovuin ajatuksesta. Kävin kyllä kommentoimassa asiaa, pakkohan se oli, kun en ollut vielä koko jaksoa edes nähnyt mutta eräänä kauniina aamuna naamakirjan etusivulle pärähti sarjan virallisen sivuston lepää rauhassa Derek-päivitys. Mutta jatkoin silti sarjan katselua, vaikka ei se oikeasti ole enää niin hyvä kuin ennen vanhaan. Joo, voin sanoa näin koska olen seurannut sarjaa sen alusta asti, vuodesta 2004.

Kuva kopioitu röyhkeästi Googlen kuvahausta, hakusanat rip derek

..koska mainitsematta on vielä lapsen kehitys, voin sanoa ylpeänä että meillä ei vaippoja enää tarvita! :) Niin, siis kunnes taas on vauva taloudessa. Lapsukainen oppi tuossa viime syksyn aikana kokonaan kuivaksi ja voin sanoa että kyllähän se elämää helpottaa. Vielä kun pääsisi eroon kaikista kaapissa lojuvista käyttämättä jääneistä vaipoista :D Edellä mainitun ohella se tosiaan sai jostain uhmaikäisestä tartunnan eikä se meinaa mennä ohi millään. Ehkä se on nyt ihan hitusen helpottanut, mutta tilalle alkaa tulla kyselyikä. Eilen se kysyi ruokapöydässä ensimmäisen hieman kiperän kysymyksen; Äiti, miten hyttyset inisee? Jouduin googlaamaan vastauksen.

Aika aktivoitua

On kulunut melkein vuosi edellisestä postauksesta vanhaan blogiin. Onpas tämä yllättävän hankalaa kirjoittaa aidolla näppäimistöllä, jonka tuottamaa tekstiä ei korjaa autocorrect. Jos tekstissä vilisee kirjoitusvirheitä niin pahoittelen, aivot jotka ovat tottuneet Applen puhelimen räpläämiseen, eivät osaa samantien käsittää mitä tässä ajetaan takaa. En ole edes lukenut blogeja saati harkinnut kirjoittamista ennen tätä kevättä, liekö sitten iski jonkin sortin masennus jonka olemassaolon tiedostan vast anyt kun olo tuntuu taas paremmalta. Ja sitten asiaan!

Tosiaan, olen saanut nyt koulun loppuun ja valmistuin viime kuussa virallisesti lähihoitajaksi. Eipä tämä elämä tästä kummoisemmin muuttunut ole, keikkatyötkin saavat nyt odottaa koska olen ollut oloneuvoksena kotona. Jep, meille tulee vauva! :) Äitiysloma alkaa virallisesti toukokuun alussa, mutta ei tämän pötsin kanssa enää juosta kotihoidossa senioreiden apuna edes satunnaisesti. Päätin siis jättäytyä pois töistä ja kärsiä liitoskipuni visusti kotona.

J ei ole vielä ilmeisesti ihan täysin kärryillä että meille tosiaan tulee kesäkuussa vauva. Ja se vauva asuu sitten meillä, ja se jakaa vielä joskus lelut ja saman huoneenkin ja että sen kanssa pitää jakaa myös äiti ja isä. Hieman pelottaa kuinka siinä käy, iskeekö kamala mustasukkaisuus meidän muutenkin niin aurinkoiseen uhmikseen. Luulisi että uhmaikä olisi jo 3,5 vuoden ikään helpottanut mutta jostain se saa aina uutta energiaa ja nostaa päätään entistä vahvempana. Joskus sitä tuntuu ettei kohta ole hiuksia pääsä jäljellä ollenkaan, kun joutuu taistelemaan samoista asioista uudelleen ja uudelleen.

------

Itse odotus on sujunut yllättävän hyvin. Alussa oli pientä huonovointisuutta mutta ei oksentelua (thank god!) sekä kamala väsymys. Toinen kolmannes meni hujauksessa ohi, ei sen suurempia ongelmia siinäkään. Jostain tuo maha vaan pullahti tuohon eteen ja alkaa olemaan nyt jo tiellä. Noh, onhan tässä enää pari kuukautta aikaa, joten ehkä on korkea aikakin :)

Muuten tässä ei oikein ole meinannut muistaa olevansa raskaana, kun keskittyi koulun loppuun saamiseen ja tuohon esikoisen uhmaan. Nyt sitä ei enää voikaan unohtaa, kun koko ajan närästää, pisattaa tai kolottaa lonkkia tms. J:n odotuksessa en kärsinyt minkään sortin liitoskivuista, mutta tällä kertaa nekin on olleet riesana. Neuvolassa jo suunniteltiin että jos ei tukivyön käyttö ja lepo auta niin saan lähetteen fysioterapiaan.

Eniten tässä jännittää että tuleeko sintti isoveljensä tavoin vasta eräpäivän jälkeen maailmaan. Jos näin käy, ollaan jo lähellä äitini syntymäpäivää. Olisi ollutkin mahtavaa sanoa äidille että hän saa 60-vuotislahjaksi toisen lapsenlapsen. Noh, hän on läsnä jollain tavalla elämässäni aina. Olen alkanut tottua ajatukseen että olen itse äiditön mutta äiti. Ikävä tulee toisinaan kuin aalto; pyyhkäisee yhtäkkiä yli, kuohuu hetken ja sitten on taas ihan tyyntä.

Koska tämä koneen ääressä istuminen alkaa käymään jo kankkuihin, päätän tämän postauksen tähän. Tässähän ne tärkeimmät uutiset taisivat jo tullakin. Kuvia en myöskään nyt tähän saa liitettyä, koska en ole vielä ihan samalla aaltopituudella tämän koneen kanssa enkä ole saanut puhelinta liitettyä mihinkään noista reunassa olevista rei'istä :D