Aika aktivoitua

On kulunut melkein vuosi edellisestä postauksesta vanhaan blogiin. Onpas tämä yllättävän hankalaa kirjoittaa aidolla näppäimistöllä, jonka tuottamaa tekstiä ei korjaa autocorrect. Jos tekstissä vilisee kirjoitusvirheitä niin pahoittelen, aivot jotka ovat tottuneet Applen puhelimen räpläämiseen, eivät osaa samantien käsittää mitä tässä ajetaan takaa. En ole edes lukenut blogeja saati harkinnut kirjoittamista ennen tätä kevättä, liekö sitten iski jonkin sortin masennus jonka olemassaolon tiedostan vast anyt kun olo tuntuu taas paremmalta. Ja sitten asiaan!

Tosiaan, olen saanut nyt koulun loppuun ja valmistuin viime kuussa virallisesti lähihoitajaksi. Eipä tämä elämä tästä kummoisemmin muuttunut ole, keikkatyötkin saavat nyt odottaa koska olen ollut oloneuvoksena kotona. Jep, meille tulee vauva! :) Äitiysloma alkaa virallisesti toukokuun alussa, mutta ei tämän pötsin kanssa enää juosta kotihoidossa senioreiden apuna edes satunnaisesti. Päätin siis jättäytyä pois töistä ja kärsiä liitoskipuni visusti kotona.

J ei ole vielä ilmeisesti ihan täysin kärryillä että meille tosiaan tulee kesäkuussa vauva. Ja se vauva asuu sitten meillä, ja se jakaa vielä joskus lelut ja saman huoneenkin ja että sen kanssa pitää jakaa myös äiti ja isä. Hieman pelottaa kuinka siinä käy, iskeekö kamala mustasukkaisuus meidän muutenkin niin aurinkoiseen uhmikseen. Luulisi että uhmaikä olisi jo 3,5 vuoden ikään helpottanut mutta jostain se saa aina uutta energiaa ja nostaa päätään entistä vahvempana. Joskus sitä tuntuu ettei kohta ole hiuksia pääsä jäljellä ollenkaan, kun joutuu taistelemaan samoista asioista uudelleen ja uudelleen.

------

Itse odotus on sujunut yllättävän hyvin. Alussa oli pientä huonovointisuutta mutta ei oksentelua (thank god!) sekä kamala väsymys. Toinen kolmannes meni hujauksessa ohi, ei sen suurempia ongelmia siinäkään. Jostain tuo maha vaan pullahti tuohon eteen ja alkaa olemaan nyt jo tiellä. Noh, onhan tässä enää pari kuukautta aikaa, joten ehkä on korkea aikakin :)

Muuten tässä ei oikein ole meinannut muistaa olevansa raskaana, kun keskittyi koulun loppuun saamiseen ja tuohon esikoisen uhmaan. Nyt sitä ei enää voikaan unohtaa, kun koko ajan närästää, pisattaa tai kolottaa lonkkia tms. J:n odotuksessa en kärsinyt minkään sortin liitoskivuista, mutta tällä kertaa nekin on olleet riesana. Neuvolassa jo suunniteltiin että jos ei tukivyön käyttö ja lepo auta niin saan lähetteen fysioterapiaan.

Eniten tässä jännittää että tuleeko sintti isoveljensä tavoin vasta eräpäivän jälkeen maailmaan. Jos näin käy, ollaan jo lähellä äitini syntymäpäivää. Olisi ollutkin mahtavaa sanoa äidille että hän saa 60-vuotislahjaksi toisen lapsenlapsen. Noh, hän on läsnä jollain tavalla elämässäni aina. Olen alkanut tottua ajatukseen että olen itse äiditön mutta äiti. Ikävä tulee toisinaan kuin aalto; pyyhkäisee yhtäkkiä yli, kuohuu hetken ja sitten on taas ihan tyyntä.

Koska tämä koneen ääressä istuminen alkaa käymään jo kankkuihin, päätän tämän postauksen tähän. Tässähän ne tärkeimmät uutiset taisivat jo tullakin. Kuvia en myöskään nyt tähän saa liitettyä, koska en ole vielä ihan samalla aaltopituudella tämän koneen kanssa enkä ole saanut puhelinta liitettyä mihinkään noista reunassa olevista rei'istä :D