Yläkäyrille ja siitä yli

Toissapäivänä kävin taas neuvolassa näytillä. Kiva terveydenhoitajaopiskelija sai hyvät rr-lukemat, painokin oli pysynyt suht aisoissa ja sitä rataa, kaikki oli fine. Kunnes oma terkka tuli ja yhdessä mittasivat sf-mitan. Sehän pompsahti sitten yläkäyrille ja hieman ylikin. Koska olen muutenkin ilmaissut tämän raskauden aikana etten halua tämän vauvan pääsevän isoveljensä mittoihin, päätettiin laittaa lähetettä PHKSn äippäpolille painoarvioon. Siellä saavat sitten päättää mitä tehdään, käynnistävätkö kenties jo ajoissa. Oman lisänsä tähän tuo viimeksi vaivannut raskausihottuma joka voi tälläkin kertaa uusia ja sitten ainakin vaadin jo käynnistystä..

Nyt alkaa siis jo olla lähellä se päivä, jolloin kolmesta tuleekin neljä. Synnytys. Se jännittää kieltämättä enemmän kuin viimeksi, koska tällä kertaa todellakin tiedän mitä on tulossa. Ei ehkä se kipu niinkään, vaan se kaikki mitä siinä tapahtuu, ehdinkö saada kivunlievityksen ja saanko haluamani epiduraalin, paljonko tikkejä tällä kertaa ja kauanko joudumme olemaan sairaalassa. Ja ennen kaikkea; ehditäänkö esikoinen viedä mummolaan vai joudutaanko mummo hälyttämään meille keskellä yötä. 

Sairaalakassi on valmiina, vaatteet molemmille on valmiina, osa ikkunoista on pesty, sänky tulee ensi viikolla, turvakaukalon toiminta on varmistettu, vaipat on ostettu jne jne... Vaunut pitää ehkä vielä kasata, mutta eipä siinäkään kauan mene aikaa. Itselleni olen haalinut jonkin verran imetysvaatteita, sekä imetykseen sopivan mekon ystäväni häihin heinäkuuhun. 

Toisaalta olisin valmis lähtemään vaikka heti, mutta sitä ajatellessa pieni paniikki valtaa mielen ja joku kiljuu takaraivossa pienellä äänellä ootko sä hullu?!  Vauva kuitenkin on jo täysiaikainen tällä viikolla, joten tulee kun tulee. Tällä kertaa ei odotus ole ihan niin kutkuttavaa, kun tosiaan tiedän mitä on tulossa. Mutta haluan myös oman vartaloni jo takaisin. Jouduin turvautumaan ulkopuoliseen apuun saadakseni varpaankynnet leikattua viikonloppuna. Onneksi mulla on niin ihana mies että se suostuu siihen :)

Vadelmanlehtitee ei ole myöskään ihmeitä tehnyt. Hyvää se on, siinä kaikki. Kai se pitää vaan tyytyä odottamaan, ei tässä montaa viikkoa joka tapauksessa enää mene. Kohta meidän pikku sintti on täällä.