Sunnuntaina, eli Vapun päivänä, mentiin sitten Lahen torille katsomaan vappumeininkiä. Sitähän siellä toki riitti, sään ollessa vihdoin aurinkoinen ja lämmin. Vappuaattona taisi kaikkialla muualla paistaa aurinko paitsi Lahdessa :D
J halusi heti ensimmäisenä pomppulinnaan. Viisi euroa vartista oli mielestäni kyllä varsin suolainen hinta, en voinut olla edes varma haluaako lapsi oikeasti pomppimaan. Luuloni osoittautui turhaksi, en meinannut nimittäin saada lasta enää pois sieltä. Oli huimaa katsella kun parikymmentä lasta parhaimmillaan yhtaikaa hyppi ja loikki kuin päättömät kanat toisiaan päin ja mä vaan pelkäsin että kohta sattuu. Loppujen lopuksi jouduin itse kiipeämään sinne loikkivien lasten sekaan mahani kanssa koska lasta ei saanut komentamalla pois. Huusi vain "En halua!" ja jatkoi hyppimistään. Sadannen kerran komennettuani luovutin ja lähdin hakemaan pienen pupujussin pois.
About tuolta sen naama oikeastikin näytti kun virnuili :) |
Pomppuepisodin jälkeen keskustelimme myös siitä että ei osteta uutta foliopalloa koska kotona on jo (tämä meni aika helposti jakeluun) eikä myöskään hankita uutta tuuliviiriä samasta syystä eikä me tarvita myöskään leijaa. Käveltiin suurinpiirtein tori kertaalleen läpi siellä tungoksessa, käytiin kahvilla ja lähdettiin kotiin. Päiväunet painoivat päälle enkä itsekään enää jaksanut tallustella tuuppivien ihmismassojen keskellä. Tunsin itseni todellakin valaaksi eikä tuntemattomien tuijotus helpottanut oloa ollenkaan.
Kotiin päästyämme ei lapsi sitten nukkunutkaan päiväunia (johtuisiko tapahtumarikkaasta torireissusta) ja mentiinkin pihalle istuttamaan kukkia multiin. Olen monta viikkoa kasvatellut sisällä siemenistä alkaen jos jonkinlaista kesäkukkaa ja nyt ne piti saada jo ulos, hallankin uhalla koska kissat olivat kiinnostuneet niistä. Herneet päätyivät kukkalaatikkoon kasvamaan, koska ei jaksettukaan enää tehdä uutta penkkiä takapihalle. Jos alkaa näyttää etteivät ne jaksakaan kasvaa laatikossa niin täytyy siirtää ne sitten maahan.
Vappu meni siis ihan kivasti, tämä olikin viimeinen vappumme kolmehenkisenä perheenä. Lapsi sai nauttia ja leikkiä, syödä herkkuja ja valvoa hieman pidempään. Me vanhemmat saatiin hyvää ruokaa napamme täyteen ja sunnuntain sää kruunasi koko viikonlopun. Varsinkin kun mies ei joutunut lähtemään sunnuntaina yöksi töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano vaan, ihan rohkeasti!