Mun on pitänyt tulla monta kertaa päivittämään, mutta on tuntunut että ei vaan kertakaikkiaan jaksa. Neiti on nukkunut viimeisen reilun kuukauden niin hävyttömän huonosti että itkin aina öisin kun hän taas heräsi. Itkin aamuisin kun esikoinen heräsi vaatimaan lastenohjelmia. Herätyksiä oli pahimmillaan useita tunnissa ja joka kerta tilanne vaati tissiä. Päivisinkään ei voi nukkua kun vauva nukkuu, koska esikoinen ei suostu nukkumaan päiväunia ellei ensin ole vedetty puolimaratonia umpihangessa kivirekeä perässä vetäen.
Nyt tilanne on kuitenkin valoisampi. Otin käteeni eräänä unettomana päivänä opuksen nimeltä Elizabeth Pantleyn Pehmeä matka höyhensaarille ja aloin siitä ottaa oppeja meidän unikäyttäytymiseen. Tiedostin jo että ongelma oli pääosin siinä että neiti oli tottunut nukahtamaan tissi suussa ja tämä tilanne täytyi aina saada takaisin kun hän havahtui hereille unestaan. Meillä se pieni kitinä ei siis mennyt itsekseen ohi vaikka odotin, vaan voimistui kunnes nousin ja otin vauvan rinnalle. Siis unisyklistä toiseen siirtyminen harvoin edes onnistui ilman äidin apua. Opeteltiin tästä tavasta pikkuhiljaa kirjan oppien avulla eroon. Viikko taas meni ja sanoin jo miehellekin että eihän tästä tule mitään, en saa koskaan enää nukkua, ei se kirja toimi. Kunnes; eräänä yönä tällä viikolla hän päätti yllättää ja vetikin unta palloon 21-03, yhden kerran täytyi välissä käydä tuttia asentamassa. Seuraava herätys oli klo 5, lyhyt maitotankkaus ja sitten nukuttiin aamuun asti. Tämä sama toistui seuraavinakin öinä, ellei nyt lasketa viime yötä kun J heräsi huutamaan klo 3 kuin kurkkua leikattaisiin, mä juoksin paikalle katsomaan mikä raaja häneltä on irti ja löysin hänet sängystään oksennuslammikosta. Siihen meteliin heräsi myös neiti ja soppa oli valmis, Piti saada tissiä ja samalla etsiä toiselle ämpäri ja vaihtaa lakanat. Ilman suihkuakaan ei selvitty. Onneksi mies tuli just silloin töistä ja pääsi auttamaan. Loppujen lopuksi se ei ollut oksennustauti (se tästä puuttuisikin) vaan toista ylenantoa ei enää tullut. Latasin petivaatteet pesukoneeseen ja laitoin senkin samantien pyörimään.
Olen hionut myös nukkumaanmenorutiinit ääritarkoiksi. Klo 19:30 viimeistään täytyy olla jo iltapalalla, josta hampaanpesuun mennään klo 20 mennessä. Sitten luen molemmille iltasadun poitsun sängyssä, jossa samalla vaihdan pienemmälle yöpuvun. Kun satu on luettu, mennään neidin kanssa vielä sänkyyn iltatissille, jonka jälkeen hän nukahtaa itse puoliunisena hyvin sänkyynsä. Tässä kohtaa alkaa mun oma aikani, jolloin useimmiten raivaan keittiötä, viikkaan pyykkejä jne. Joskus saatan myös löhötä sohvalla karkkipussin kanssa :D
Nyt uskallan jo sanoa sen että yörauha on palautunut, ainakin toistaiseksi. Voin taas mennä itse nukkumaan ja todellakin nukahtaa kun en koko ajan stressaa koska on seuraava herätys. Ei itketä, jos se herätys onkin odotettua aiemmin, koska tiedän että se ei välttämättä toistu tunnin päästä. Poitsu nukkui myös vauvana yhden jakson huonosti, kolmen kuukauden iässä. Hän saattoi herätä 15-20 minuutin välein ja se silloin saikin mut hankkimaan tuon edellä mainitun kirjan. Siitä on siis tullut mun Raamattu, jonka otan ekana käteen kun tuntuu että unet alkaa menemään päin peetä. Suosittelen!
Pahimpina väsymyskiukkupäivinä tulee myös tapeltua alituiseen kaikesta ja tiuskittua lapsille. Mieskin yksi päivä totesi että kolmatta lasta ei ainakaan tule. Ei sillä, että haluaisinkaan (ainakaan muutamaan vuoteen), mutta pakko oli kysyä että miten niin? Vastaus kuului; etkö muka halua enää koskaan nukkua. Niin. Sitä yöunta osaa arvostaa erilailla kun nukkuu muutaman viikon korkeintaan kahden tunnin pätkissä. Siinä sekoaa pää koko perheellä.
Ei nyt löydy aiheeseen liittyviä kuvia, mutta jokainen voi miettiä miksi. Kun monta yötä menee kukkuessa, on mieli yksinkertaisesti niin musta että sen voi jokainen saman kokenut kuvitella mielessään. Ja on myös niitä joilla ei mikään konsti auta. Yläfemma kaikille valvojille! :)
Seuraavaksi voinkin alkaa väsäämään postausta lempiaiheestani; lastenvaatteista vaiko sittenkin joulusta. Molemmat ihania :)
torstai 15. joulukuuta 2016
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Nyt sen vasta ymmärrän!
Olen tässä pyöritellyt ja pähkäillyt mitä kirjoittaisin ja ennen kaikkea koska sen ehtisin tekemään.
Eilen tajusin, että on olemassa monta asiaa joista minulle jankutettiin lapsuudessani, ja tajuan niiden merkityksen vasta näin itse kahden lapsen äitinä. Tämän tekstin aloituksesta on muutama päivä taas aikaa..
-Älä lääpi auton (tai muitakaan) ikkunoita!
Jep, ikkunat on aivan karmean näköiset. Lapsena oli hauska puhaltaa auton ikkuna huuruun ja sitten piirrellä siihen sormella kuvia. Ja nyt vasta näin aikuisen näkökulmasta huomaan että ne jäljet tosiaan jäävät siihen lasiin kunnes ne pestään. Ja ne näyttää ulospäin tosi karmeilta.
-Älä roiku siinä oven kahvassa!
Tämä olisi pitänyt uskoa. Nyt kun asutetaan samaa asuntoa jonka kahvoissa kersana roikun, eivät ne kahvat kestä enää toisen sukupolven roikkumista vaan hajoavat. Kolme pitäisi jo uusia. Ja yksi tuulikaapin väliovi.
-Ei kengät jalassa eteisen kynnyksen yli!
Tää vuodenaika on inhottava. Märkä hiekka tarttuu kenkiin ja kun niitä ei putsata 1x2m kokoiseen ruohomattoon terassilla, on lopputuloksena hiekkaa kaikkialla. Varsinkin kun ne jalassa lompsitaan sisällä. Ja jos housunlahkeet on käännetty ja niillä samoilla housuilla juostaan vanhempien sänkyyn, äiti löytää kiviä kankkunsa alta yöllä kääntäessään kylkeä. Imuria ei kannata edes laittaa kaappiin. Ei se tosin sinne mahtuisikaan :D
-Äiti on puhelimessa, voitko hetken leikkiä itseksesi.
Sillä sekunnilla kun linja aukeaa, tulee lapsella tosi tärkeää asiaa joka ei voi odottaa. Muistan että äiti sanoi joskus mulle samasta asiasta. Nyt aikuisena sen ymmärrän kuinka ärsyttävää se onkaan. Mun kanssa puhuessa toisessa päässä oleva varmaan luulee että oon jakomielitautinen kun puhun koko ajan ainakin kolmesta eriasiasta yhtaikaa :D Pahin mahdollinen aika huutaa "Pyyhkimään!" on kun olen keskustelemassa Kelan virkailijan kanssa mummoni asioista,
On monia muitakin asioita joita olen oivaltanut. Esimerkiksi sen, että lelukirjat pitäisi kieltää kokonaan. Helpompaa olis ympyröidä sieltä suoraan ne joita J ei haluaisi. Se kun luulee että joulupukilla on pohjaton rahapussi ja kaikki ne lelut muka mahtuisi jonnekin tuonne edellisten sekaan. Ja ne jäisi kuitenkin käyttämättä. Niin, ja se, että voikukka tosiaan jättää vaatteisiin pysyvät tahrat.
Harmillisinta tässä vain on se, etten pääse äidille kertomaan näitä oivalluksiani. Se varmaan nauraisi vedet silmissä ja sanoisi vain että J on ihan kuin minä pienenä. Katsotaan vaan mitä tästä tulee kunhan pienempi ipana vielä kasvaa.
Eilen tajusin, että on olemassa monta asiaa joista minulle jankutettiin lapsuudessani, ja tajuan niiden merkityksen vasta näin itse kahden lapsen äitinä. Tämän tekstin aloituksesta on muutama päivä taas aikaa..
-Älä lääpi auton (tai muitakaan) ikkunoita!
Jep, ikkunat on aivan karmean näköiset. Lapsena oli hauska puhaltaa auton ikkuna huuruun ja sitten piirrellä siihen sormella kuvia. Ja nyt vasta näin aikuisen näkökulmasta huomaan että ne jäljet tosiaan jäävät siihen lasiin kunnes ne pestään. Ja ne näyttää ulospäin tosi karmeilta.
-Älä roiku siinä oven kahvassa!
Tämä olisi pitänyt uskoa. Nyt kun asutetaan samaa asuntoa jonka kahvoissa kersana roikun, eivät ne kahvat kestä enää toisen sukupolven roikkumista vaan hajoavat. Kolme pitäisi jo uusia. Ja yksi tuulikaapin väliovi.
-Ei kengät jalassa eteisen kynnyksen yli!
Tää vuodenaika on inhottava. Märkä hiekka tarttuu kenkiin ja kun niitä ei putsata 1x2m kokoiseen ruohomattoon terassilla, on lopputuloksena hiekkaa kaikkialla. Varsinkin kun ne jalassa lompsitaan sisällä. Ja jos housunlahkeet on käännetty ja niillä samoilla housuilla juostaan vanhempien sänkyyn, äiti löytää kiviä kankkunsa alta yöllä kääntäessään kylkeä. Imuria ei kannata edes laittaa kaappiin. Ei se tosin sinne mahtuisikaan :D
-Äiti on puhelimessa, voitko hetken leikkiä itseksesi.
Sillä sekunnilla kun linja aukeaa, tulee lapsella tosi tärkeää asiaa joka ei voi odottaa. Muistan että äiti sanoi joskus mulle samasta asiasta. Nyt aikuisena sen ymmärrän kuinka ärsyttävää se onkaan. Mun kanssa puhuessa toisessa päässä oleva varmaan luulee että oon jakomielitautinen kun puhun koko ajan ainakin kolmesta eriasiasta yhtaikaa :D Pahin mahdollinen aika huutaa "Pyyhkimään!" on kun olen keskustelemassa Kelan virkailijan kanssa mummoni asioista,
On monia muitakin asioita joita olen oivaltanut. Esimerkiksi sen, että lelukirjat pitäisi kieltää kokonaan. Helpompaa olis ympyröidä sieltä suoraan ne joita J ei haluaisi. Se kun luulee että joulupukilla on pohjaton rahapussi ja kaikki ne lelut muka mahtuisi jonnekin tuonne edellisten sekaan. Ja ne jäisi kuitenkin käyttämättä. Niin, ja se, että voikukka tosiaan jättää vaatteisiin pysyvät tahrat.
Harmillisinta tässä vain on se, etten pääse äidille kertomaan näitä oivalluksiani. Se varmaan nauraisi vedet silmissä ja sanoisi vain että J on ihan kuin minä pienenä. Katsotaan vaan mitä tästä tulee kunhan pienempi ipana vielä kasvaa.
torstai 27. lokakuuta 2016
Niin, se synnytys..
Oli unohtunut tyystin kertoa pikkuneidin syntymästä. Voisin tässä nyt kertoa jotakin, mitä muistan kun en tiedä minne olen sen kertomuksen laittanut. Tämäkin teksti on roikkunut luonnoksissa kuukauden päivät.
Me käytiin päivällä 17.6.2016 kaupassa Prismassa ja mä jouduin aika-ajoin pysähtymään kun sattui hassusti mahaan ja ei voinut kävellä. Epäilin vain että pieru kiertää eikä löydä tietä ulos. Näin kävi about puolen tunnin välein. Kotiin päästyä tajusin yhtäkkiä että prkl, näähän on supistuksia! Esikoisen synnytys käynnistyi vesien menolla niin en tajunnut :D
No minähän siitä soitin anopille että tuodaan J yöksi kun taitaa tulla lähtö. Kamat kasaan, lapsi autoon ja kohti mummolaa. Ei siinä pidempään höpisty, lupasin ilmoitella jos lähdetään.
Kotiin päästyä soitin sairaalalle supistusten tullessa jo lähelle viiden minuutin välein ja kysyin lähtemisen kannattavuutta (matkaa alle 2km). Sieltä kätilö neuvoi ottamaan Panadolia ja menemään suihkuun. Toimin kuten käskettiin ja niinhän ne supistukset loppuivat.
Mentiin sitten maate jotta saataisiin nukkua mikäli yöllä alkaa uudelleen. Aamulla sitten viideltä ne alkoivatkin, äkkiä, ärhäköinä ja kymmenen minuutin välein. Nousin keittämään kahvia ja annoin miehen vielä nukkua. Kuuden jälkeen väli alkoi olla jo lähellä viittä minuuttia ja herätin isännän saatesanoin "Nyt syöt jos syöt, kohta pitää lähteä". Aloin kasailemaan tavaroita vaikka sairaalakassi olikin jo valmiina. Nyt en enää edes soittanut sairaalalle vaan päätin että lähdetään.
Seitsemältä sitten mentiin. Ovelta on autolle matkaa noin 40m ja siinä välillä jo tuli kaksi tosi napakkaa supistusta. Onneksi matkalla on puita joihin sitten nojailin :D
Osastolla oltiin 7:25(matka parkkipaikalta kesti ikuisuuden) ja suoraan käyrille. Käyrillä ollessa menivät vedet ja kätilö totesi isälle että hae nyt se laukku autosta jos meinaat ehtiä. Taisin tässä kohtaa olal 3cm auki.
Isän hakiessa laukkua siirryttiin saliin. Sekin matka tuntui kestävän ikuisuuden, enkä meinannut pysyä jaloillani. Saliin mennessä sain samantien kaasua ja ilmoitin haluavani epiduraalin. Kätilö sanoi että sitä ei ehkä ehditä mutta jos spinaali. Siinä sitten odoteltiin anestesialääkäriä joka tietysti oli juuri silloin kiinni toisaalla,. En muista tästä oikein enää mitään, tilanne eteni nopeasti ja lääkäri tuli ja tuikkasi piikin selkään. Oli muuten lähes mahdotonta olla paikoillaan niissä kivuissa.
Hetken se auttoi, mutta vartin päästä pyysin lisää. Kätilö soitti lääkärin takaisin ja lääkäri taas hetken kuluttua tuli koittamaan uudelleen. Salissa oli nyt jo kolme kätilöä koska synnytys eteni niin kovalla vauhdilla. Ja silloin tapahtui se jota olin pelännyt, neulan ollessa selässä tunsin että nyt alkaa vauva tulemaan, halusin tai en. Sanoin vain maskin takaa että "TÄÄ TULEE NYYYYYT!" ja lääkäri totesi että enää ei sitten kannata puuduttaa. Kätilö päätti että nyt mennään ilokaasulla, kyllä sä Heini kestät. No, ei siinä auttanut muu kuin vedellä sitä kaasua sydämeni kyllyydestä, hyvä etten nielaissut maskia :D On muuten tujua tavaraa, muistan että jossain kohtaa mietin että nyt pimenee silmissä ja näkyy tähtiä ja taustalta kuului "Ota happea välillä". Toisessa kädessä oli milloin miehen, milloin jonkun onnettoman kätilön koura, mitä rutistin niin paljon kuin vaan pystyin. Toivottavasti ei tullut murtumia.
Ja niin syntyi, kaoottiselta tuntuneen vajaan kahden tunnin jälkeen meidän neiti, nyrkit ojossa maailmaan. Kipu helpotti samantien, kun kuulin sen rääkäisyn ja sain nyytin syliin. Se tunne on ihan sanoinkuvaamaton. Muistaakseni pari tuntia siinä saatiin olla keskenämme ihmettelemässä kunnes sain luvan lähteä suihkuun. Suihkussa ollessani kätilö mittasi pituuden ja painon isän kanssa ja hämmästyinkin kuullessani painon, 4315g. Että sellainen "pieni" neitokainen sieltä vaan tuli kauhealla kiireellä loppujen lopuksi vaikka yliajalle mentiinkin. Kokonaiskestoksi merkattiin 4h 19min, eli sanoisin jopa että syöksysynnytys.
Itse synnytys oli kokemuksena täysin erilainen kuin esikoisen synnytys. Nyt tunsin kaiken, supistuksiin ei tarvittu tippaa avuksi, osasin ponnistaa oikein ja koko hommasta parani paljon nopeammin. Imetys sujui alusta asti hienosti ilman rintakumia ja osastolla hoitaja sanoikin että ei ole hetkeennähnytkään vauvaa joka alusta asti osaa itse syödä noin hyvin. Kahden yön jälkeen päästiinkin jo kotiin.
Me käytiin päivällä 17.6.2016 kaupassa Prismassa ja mä jouduin aika-ajoin pysähtymään kun sattui hassusti mahaan ja ei voinut kävellä. Epäilin vain että pieru kiertää eikä löydä tietä ulos. Näin kävi about puolen tunnin välein. Kotiin päästyä tajusin yhtäkkiä että prkl, näähän on supistuksia! Esikoisen synnytys käynnistyi vesien menolla niin en tajunnut :D
No minähän siitä soitin anopille että tuodaan J yöksi kun taitaa tulla lähtö. Kamat kasaan, lapsi autoon ja kohti mummolaa. Ei siinä pidempään höpisty, lupasin ilmoitella jos lähdetään.
Kotiin päästyä soitin sairaalalle supistusten tullessa jo lähelle viiden minuutin välein ja kysyin lähtemisen kannattavuutta (matkaa alle 2km). Sieltä kätilö neuvoi ottamaan Panadolia ja menemään suihkuun. Toimin kuten käskettiin ja niinhän ne supistukset loppuivat.
Mentiin sitten maate jotta saataisiin nukkua mikäli yöllä alkaa uudelleen. Aamulla sitten viideltä ne alkoivatkin, äkkiä, ärhäköinä ja kymmenen minuutin välein. Nousin keittämään kahvia ja annoin miehen vielä nukkua. Kuuden jälkeen väli alkoi olla jo lähellä viittä minuuttia ja herätin isännän saatesanoin "Nyt syöt jos syöt, kohta pitää lähteä". Aloin kasailemaan tavaroita vaikka sairaalakassi olikin jo valmiina. Nyt en enää edes soittanut sairaalalle vaan päätin että lähdetään.
Seitsemältä sitten mentiin. Ovelta on autolle matkaa noin 40m ja siinä välillä jo tuli kaksi tosi napakkaa supistusta. Onneksi matkalla on puita joihin sitten nojailin :D
Osastolla oltiin 7:25(matka parkkipaikalta kesti ikuisuuden) ja suoraan käyrille. Käyrillä ollessa menivät vedet ja kätilö totesi isälle että hae nyt se laukku autosta jos meinaat ehtiä. Taisin tässä kohtaa olal 3cm auki.
Isän hakiessa laukkua siirryttiin saliin. Sekin matka tuntui kestävän ikuisuuden, enkä meinannut pysyä jaloillani. Saliin mennessä sain samantien kaasua ja ilmoitin haluavani epiduraalin. Kätilö sanoi että sitä ei ehkä ehditä mutta jos spinaali. Siinä sitten odoteltiin anestesialääkäriä joka tietysti oli juuri silloin kiinni toisaalla,. En muista tästä oikein enää mitään, tilanne eteni nopeasti ja lääkäri tuli ja tuikkasi piikin selkään. Oli muuten lähes mahdotonta olla paikoillaan niissä kivuissa.
Hetken se auttoi, mutta vartin päästä pyysin lisää. Kätilö soitti lääkärin takaisin ja lääkäri taas hetken kuluttua tuli koittamaan uudelleen. Salissa oli nyt jo kolme kätilöä koska synnytys eteni niin kovalla vauhdilla. Ja silloin tapahtui se jota olin pelännyt, neulan ollessa selässä tunsin että nyt alkaa vauva tulemaan, halusin tai en. Sanoin vain maskin takaa että "TÄÄ TULEE NYYYYYT!" ja lääkäri totesi että enää ei sitten kannata puuduttaa. Kätilö päätti että nyt mennään ilokaasulla, kyllä sä Heini kestät. No, ei siinä auttanut muu kuin vedellä sitä kaasua sydämeni kyllyydestä, hyvä etten nielaissut maskia :D On muuten tujua tavaraa, muistan että jossain kohtaa mietin että nyt pimenee silmissä ja näkyy tähtiä ja taustalta kuului "Ota happea välillä". Toisessa kädessä oli milloin miehen, milloin jonkun onnettoman kätilön koura, mitä rutistin niin paljon kuin vaan pystyin. Toivottavasti ei tullut murtumia.
Ja niin syntyi, kaoottiselta tuntuneen vajaan kahden tunnin jälkeen meidän neiti, nyrkit ojossa maailmaan. Kipu helpotti samantien, kun kuulin sen rääkäisyn ja sain nyytin syliin. Se tunne on ihan sanoinkuvaamaton. Muistaakseni pari tuntia siinä saatiin olla keskenämme ihmettelemässä kunnes sain luvan lähteä suihkuun. Suihkussa ollessani kätilö mittasi pituuden ja painon isän kanssa ja hämmästyinkin kuullessani painon, 4315g. Että sellainen "pieni" neitokainen sieltä vaan tuli kauhealla kiireellä loppujen lopuksi vaikka yliajalle mentiinkin. Kokonaiskestoksi merkattiin 4h 19min, eli sanoisin jopa että syöksysynnytys.
Itse synnytys oli kokemuksena täysin erilainen kuin esikoisen synnytys. Nyt tunsin kaiken, supistuksiin ei tarvittu tippaa avuksi, osasin ponnistaa oikein ja koko hommasta parani paljon nopeammin. Imetys sujui alusta asti hienosti ilman rintakumia ja osastolla hoitaja sanoikin että ei ole hetkeennähnytkään vauvaa joka alusta asti osaa itse syödä noin hyvin. Kahden yön jälkeen päästiinkin jo kotiin.
Yksi on laumasta poissa
Jouduimme viime perjantaina tekemään sen raskaan päätöksen, mitä jokainen lemmikinomistaja pelkää. Päästimme vanhan Topi-kissamme tuskistaan ja eläinlääkäri nukutti hänet ikiuneen. Tähän ratkaisuun päädyttiin koska keväällä todettu nivelrikko meni pahaksi ja pissailu nurkkiin ja matoille kiihtyi entisestään ja kämppä olisi ollut hyvin äkkiä pilalla. Keittiöstä menee jo lattia vaihtoon..
Topille kokeiltiin vuosien varrella kaikki. Taisin eräänkin kerran edellisessäblogissa siitä mainitakin. Otettiin lukuisia pissakokeita, paristi olikin tulehdus ja antibiooteilla helpotti. Kokeiltiin myös Seronilia (mielialalääke) ja se auttoikin muutaman kuukauden. Kun keväällä päivystyksessä selvisi että vanhuksella onkin nivelrikko, oli selvää että keinot oli loppu. Kipulääkettä annettiin kun kipu oli niin pahana etä kissaparka murisi, mutta muut lisäravinteet, joita kuppiin aloin piilottamaan, saivat kissan vain peittelemään kippoaan.
Viime viikon maanantaina sitten otin puhelimen käteen ja soitin eläinklinikalle. Olin lykännyt tuota puhelua jo liian pitkään ja nyt sen täytyi tapahtua. Aika sovittiin ja ystäväni lupautui tulemaan tuekseni, mies jäisi lasten kanssa. Viikon edetessä ajatus alkoi ahdistaa mutta pidin pääni, koska tiesin että kissa on todella kipeä ja piilottaa kipunsa. 12 vuotta on kissallekin pitkä ikä, vaikka toki onhan niitä parikymppisiäkin Perustelin päätöksen itselleni ja keskusteltiin miehen kanssa asiasta pitkään ja hartaasti. Perjantaina selitin asian poitsulle, joka kyllä ymmärsi kun asiat puhui suoraan. Kerroin että Topi on nyt niin kipeä että on sen aika lähteä kissojen taivaaseen.
Kun sitten perjantaina kannoin kantokopan sisään varastosta, Topi meni sinne samantien. Yritin itku silmässä selittää että ei vielä, on vielä pari tuntia aikaa. Sain sen pois kun annoin vielä viimeisen kerran ruokaa ja laitoin kopan kiinni. Kun ystäväni sitten saapui, avasin kopan ja kissa meni sinne taas. Se tiesi kohtalonsa. Turbo, nuorempi kolli, kävi selvästikin hyvästelemässä vanhuksen ja sitten lähdettiin.
Olin etukäteen varoittanut että Topi on ärhäkkä ja varmaankin vaikea rauhoittaa. Mutta eikä mitä, kun otin vain kiinni niin lääkäri sai rauhassa tuikata kankkuun. Topi, joka yleensä ei anna tehdä mitään tutkimuksia ilman vastarintaa, katsoi vain eteensä ja sen silmistä näki että helpottaa. Ja niin se nukahti ja eläinlääkäri antoi meille aikaa keskenämme kunnes oli aika laittaa lopulliset lääkkeet. Tunnelma oli rauhallinen, toki kastelin Topin turkin kun itketti niin kovasti, mutta itseäni helpotti kun siitä näki että sitäkin helpotti. Tämä matka piti kulkea yhdessä loppuun asti. Pitkä matka se olikin.
Topille kokeiltiin vuosien varrella kaikki. Taisin eräänkin kerran edellisessäblogissa siitä mainitakin. Otettiin lukuisia pissakokeita, paristi olikin tulehdus ja antibiooteilla helpotti. Kokeiltiin myös Seronilia (mielialalääke) ja se auttoikin muutaman kuukauden. Kun keväällä päivystyksessä selvisi että vanhuksella onkin nivelrikko, oli selvää että keinot oli loppu. Kipulääkettä annettiin kun kipu oli niin pahana etä kissaparka murisi, mutta muut lisäravinteet, joita kuppiin aloin piilottamaan, saivat kissan vain peittelemään kippoaan.
Viime viikon maanantaina sitten otin puhelimen käteen ja soitin eläinklinikalle. Olin lykännyt tuota puhelua jo liian pitkään ja nyt sen täytyi tapahtua. Aika sovittiin ja ystäväni lupautui tulemaan tuekseni, mies jäisi lasten kanssa. Viikon edetessä ajatus alkoi ahdistaa mutta pidin pääni, koska tiesin että kissa on todella kipeä ja piilottaa kipunsa. 12 vuotta on kissallekin pitkä ikä, vaikka toki onhan niitä parikymppisiäkin Perustelin päätöksen itselleni ja keskusteltiin miehen kanssa asiasta pitkään ja hartaasti. Perjantaina selitin asian poitsulle, joka kyllä ymmärsi kun asiat puhui suoraan. Kerroin että Topi on nyt niin kipeä että on sen aika lähteä kissojen taivaaseen.
Kun sitten perjantaina kannoin kantokopan sisään varastosta, Topi meni sinne samantien. Yritin itku silmässä selittää että ei vielä, on vielä pari tuntia aikaa. Sain sen pois kun annoin vielä viimeisen kerran ruokaa ja laitoin kopan kiinni. Kun ystäväni sitten saapui, avasin kopan ja kissa meni sinne taas. Se tiesi kohtalonsa. Turbo, nuorempi kolli, kävi selvästikin hyvästelemässä vanhuksen ja sitten lähdettiin.
Olin etukäteen varoittanut että Topi on ärhäkkä ja varmaankin vaikea rauhoittaa. Mutta eikä mitä, kun otin vain kiinni niin lääkäri sai rauhassa tuikata kankkuun. Topi, joka yleensä ei anna tehdä mitään tutkimuksia ilman vastarintaa, katsoi vain eteensä ja sen silmistä näki että helpottaa. Ja niin se nukahti ja eläinlääkäri antoi meille aikaa keskenämme kunnes oli aika laittaa lopulliset lääkkeet. Tunnelma oli rauhallinen, toki kastelin Topin turkin kun itketti niin kovasti, mutta itseäni helpotti kun siitä näki että sitäkin helpotti. Tämä matka piti kulkea yhdessä loppuun asti. Pitkä matka se olikin.
 |
| Topi 23.9.2004 - 21.10.2016 |
tiistai 6. syyskuuta 2016
Pukin kontin täyttöä
On se aika vuodesta, kun alan jo miettimään joulun koristeita, valoja, ruokia ja ennen kaikkea niitä LAHJOJA. Viime vuoden hittilahja taisi olla kaikissa Ryhmä Hau-fanien kodeissa tuo vartiotorni. Aloinpa sitä katselemaan sitten netistä ja laajensin katsantaani myös ulkomaille. Amazon.comista olisin löytänyt tuon ja toisen lelun tooodella halvalla mutten ottanut mitään tolkkua miten ne tullit jne määräytyvät, joten päätin ottaa puhelun Tulliin.
Tullista vastasi erittäin mukava nainen jolle aloin selostaa asiaani. Hän sanoi että olin tosiaan päätellyt oikein, että EU:n ulkopuolelta tilattaessa leluista ei mene tulleja, ellei kyseessä olisi esim. ihmistä muistuttava nukke tai puusta veistetty lelu. No ei ollut, joten muovileluista ei mene tullimaksua. Päästiin asiassa eteenpäin. Kysyin sitten miten ne verot määräytyy. Nehän ovat pääsääntöisesti kaikessa 24%, tässä tapauksessa luku lasketaan tuotteen hinnasta + rahtikuluista. Ajattelin tässä kohtaa että jes, halvalla lähtee, eihän postit yleensä ole kuin ehkä pari kymppiä. Päätin puhelun kiitoksiin ja menin takaisin tuonne Amazonin ihmeelliseen maailmaan.
Klikkailin lelut ostoskoriin ja täytin toimitusosoitteen nähdäkseni mitä nuo rahdit kustantaisivat. Tässä kohtaa onneksi suussani ei ollut leipää koska olisin aspiroinut sen välittömästi henkitorveeni; kahden lelun toimituskulut olivat palttiarallaa 114e! :O Siis lelu, jonka saisin toki 20e halvemmalla, tulisi silti hemmetisti kalliimmaksi kun tuohon vielä laskettaisiin se 24% vero päälle. Hylkäsin idean ja suljin tuon jenkkien version.
Siirryin googleen joka kertoi että amazonista kannattaa tilata Britannian puolelta, jolloin verojakaan ei tule. Näpyttelin osoitepalkille amazon.co.uk ja olin samanlaisella sivustolla kuin äsken. Löysinkin hetken hakemisen tuloksena lelun jota olin vailla, mutta samalla silmiini osui ultimaattisesti ehkä maailman paras joululahja. Nimittäin Ryhmä Hau-rekka, joka Suomessa maksaa (googlasin tämänkin) n.120e ja tuolta sen saa paaaaljon halvemmalla :) Tuote vaan tulee myyntiin kolmen päivän päästä joten pitää odottaa siihen.
---
Tämän lelujahdin tiimellyksessä tajusin, että joulu tuntuu taas joululta. Viime joulu oli ensimmäiseni ilman äitiä, joten juhlaa varjosti suuren suuri ikävä. Tänä vuonna tuntuu jo siltä että voisin aloittaa jouluvalojen suunnittelun, miettiä ruokailijoiden määrää ja tietty niitä lahjoja :) Rakastan antaa muille lahjoja, itse en oikein mitään olekaan vailla. Jos paketista löytyy anopin kutomat villasukat niin olen tyytyväinen, sillä kuljen villasukat jalassa melkeinpä syyskuusta huhtikuuhun.
Jotkut saattaa ajatella että hullu, nyt on vasta syyskuu ja joulu pyörii jo päässä. Mutta kyllä, niin se vaan tekee. Mä vihaan talvea muuten yli kaiken, mutta joulu katkaisee tuon pimeän ajanjakson ihanasti ja joulun jälkeen alankin jo odottamaan kevään tippuvia räystäitä ja ensimmäisiä paljaita maaplänttejä.
---
No mutta se siitä joulusta toistaiseksi. Pikkuneiti kasvaa hienosti, rotarokotteen oireet menivät jo ohi ja elämä vaikuttaa palanneen ennalleen. Isoveli ei enää joka päivä osoita mustasukkaisuutta tai kiukkua vaan antaa iltaisin hellyttävästi pikkusiskolle hyvänyön halin ja pusun. Uskallan jo imettää rauhassa pelkäämättä että sillä aikaa kissoilta revitään korvat tai häntä, tai että seiniin ilmestyy uusia taideteoksia.
Olen todennut että esikoinen oli hyvä harjoituskappale, tämä toinen lapsi menee jo "siinä sivussa" jos niin voi asian ilmaista. En ole joka vinkaisusta nostamassa syliin tai menossa laittamaan tuttia suuhun, vaan jatkan jos jotain on kesken ja teen ensin loppuun sen jos suinkin voin. En stressaa öitä koska niissä ei kovinkaan ole stressaamista vaan nukutaan kaikki suht hyvin. Oon myös innostunut kestovaipoista ja näyttäisi siltä että ainakin hieman saan meidän vaippavuorta pienennettyä sillä keinolla. Kaikki vaipat olen tähän mennessä ostanut käytettynä, joko uudenveroisina tai käyttämättöminä mutta kirppikseltä. Löysinkin ihanan vaipan viimeksi Siivouspäivän myynneistä:
Tullista vastasi erittäin mukava nainen jolle aloin selostaa asiaani. Hän sanoi että olin tosiaan päätellyt oikein, että EU:n ulkopuolelta tilattaessa leluista ei mene tulleja, ellei kyseessä olisi esim. ihmistä muistuttava nukke tai puusta veistetty lelu. No ei ollut, joten muovileluista ei mene tullimaksua. Päästiin asiassa eteenpäin. Kysyin sitten miten ne verot määräytyy. Nehän ovat pääsääntöisesti kaikessa 24%, tässä tapauksessa luku lasketaan tuotteen hinnasta + rahtikuluista. Ajattelin tässä kohtaa että jes, halvalla lähtee, eihän postit yleensä ole kuin ehkä pari kymppiä. Päätin puhelun kiitoksiin ja menin takaisin tuonne Amazonin ihmeelliseen maailmaan.
Klikkailin lelut ostoskoriin ja täytin toimitusosoitteen nähdäkseni mitä nuo rahdit kustantaisivat. Tässä kohtaa onneksi suussani ei ollut leipää koska olisin aspiroinut sen välittömästi henkitorveeni; kahden lelun toimituskulut olivat palttiarallaa 114e! :O Siis lelu, jonka saisin toki 20e halvemmalla, tulisi silti hemmetisti kalliimmaksi kun tuohon vielä laskettaisiin se 24% vero päälle. Hylkäsin idean ja suljin tuon jenkkien version.
Siirryin googleen joka kertoi että amazonista kannattaa tilata Britannian puolelta, jolloin verojakaan ei tule. Näpyttelin osoitepalkille amazon.co.uk ja olin samanlaisella sivustolla kuin äsken. Löysinkin hetken hakemisen tuloksena lelun jota olin vailla, mutta samalla silmiini osui ultimaattisesti ehkä maailman paras joululahja. Nimittäin Ryhmä Hau-rekka, joka Suomessa maksaa (googlasin tämänkin) n.120e ja tuolta sen saa paaaaljon halvemmalla :) Tuote vaan tulee myyntiin kolmen päivän päästä joten pitää odottaa siihen.
---
Tämän lelujahdin tiimellyksessä tajusin, että joulu tuntuu taas joululta. Viime joulu oli ensimmäiseni ilman äitiä, joten juhlaa varjosti suuren suuri ikävä. Tänä vuonna tuntuu jo siltä että voisin aloittaa jouluvalojen suunnittelun, miettiä ruokailijoiden määrää ja tietty niitä lahjoja :) Rakastan antaa muille lahjoja, itse en oikein mitään olekaan vailla. Jos paketista löytyy anopin kutomat villasukat niin olen tyytyväinen, sillä kuljen villasukat jalassa melkeinpä syyskuusta huhtikuuhun.
Jotkut saattaa ajatella että hullu, nyt on vasta syyskuu ja joulu pyörii jo päässä. Mutta kyllä, niin se vaan tekee. Mä vihaan talvea muuten yli kaiken, mutta joulu katkaisee tuon pimeän ajanjakson ihanasti ja joulun jälkeen alankin jo odottamaan kevään tippuvia räystäitä ja ensimmäisiä paljaita maaplänttejä.
---
No mutta se siitä joulusta toistaiseksi. Pikkuneiti kasvaa hienosti, rotarokotteen oireet menivät jo ohi ja elämä vaikuttaa palanneen ennalleen. Isoveli ei enää joka päivä osoita mustasukkaisuutta tai kiukkua vaan antaa iltaisin hellyttävästi pikkusiskolle hyvänyön halin ja pusun. Uskallan jo imettää rauhassa pelkäämättä että sillä aikaa kissoilta revitään korvat tai häntä, tai että seiniin ilmestyy uusia taideteoksia.
Olen todennut että esikoinen oli hyvä harjoituskappale, tämä toinen lapsi menee jo "siinä sivussa" jos niin voi asian ilmaista. En ole joka vinkaisusta nostamassa syliin tai menossa laittamaan tuttia suuhun, vaan jatkan jos jotain on kesken ja teen ensin loppuun sen jos suinkin voin. En stressaa öitä koska niissä ei kovinkaan ole stressaamista vaan nukutaan kaikki suht hyvin. Oon myös innostunut kestovaipoista ja näyttäisi siltä että ainakin hieman saan meidän vaippavuorta pienennettyä sillä keinolla. Kaikki vaipat olen tähän mennessä ostanut käytettynä, joko uudenveroisina tai käyttämättöminä mutta kirppikseltä. Löysinkin ihanan vaipan viimeksi Siivouspäivän myynneistä:
Se siitä tältä erää, pitänee palata hommiin. Aiotaan neidin kanssa lähteä moikkaamaan isomummoa sairaalaan.
torstai 18. elokuuta 2016
Meneekö kaksi siinä missä yksikin?
Vastaus otsikon kysymykseen on; ei mene. Ajattelin raskauden alussa että ikäero on ainakin helppo kun sitä on vajaa 4 vuotta. Itse olen veljeäni tasan 4,5v vanhempi ja mielestäni se on ollut ihan hyvä. Mutta meilläpä onkin edelleen kamala uhma päällä ja se tuntui ensimmäisten vauvaviikkojen aikana vain pahentuvan, Olisihan se nyt outoa ollutkin jos J ei olisi pikkusiskoonsa mitenkään reagoinut. Mutta kiitos ammattilaisten, saimme hyviä neuvoja joiden ansiosta arki sujuu hieman helpommin ja jotkin hankalaksi tiedetyt tilanteet eivät enää ole niiiiiin hankalia.
Ensimmäiset viikot menivät vauvaa imettäessä. Ja aina kun imetin, poika keksi kaikenlaista jäynää saadakseen huomioni. Onneksi mies vietti kesäloman ja isyysloman putkeen, joten hänestä oli korvaamaton apu ensimmäiset viikot. Nyt kun hän on jo palannut töihin, tuntuu vihdoinkin että arki alkaa asettua uomiinsa. Illalla on jo sama toistuva kaava; isompi iltapalalle, hampaanpesulle ja sitten yhdessä satua lukemaan. Neiti viettää sen hetken joko veikan vieressä sängyssä tai tissillä. Kun isompi on saatu peiteltyä, on pienemmän yöpuvun vaihto ja imetys. Vielä muutama päivä sitten poika keksi huutaa peittoa/vettä/pissahätää kun sisko oli tissillä mutta tähänkin keksittiin jo ratkaisu ja poika käy kiltisti nukkumaan. Pari kertaa poltin päreeni niin pahasti että sitten itkettiin kaikki kun muuta ei enää voinut. Tuntui että kädet loppuvat kesken. Muuten päivät kuluvat fiiliksen ja tilanteen mukaan, joskus mennään siitä mistä aita on matalin. Se tarkoittaa telkkarin tuijotusta ja lautapelejä sateisina päivinä.
Nyt yötkin ovat alkaneet sujumaan eikä neitokainen vaadi maitoa enää kuin kerran pari yössä. Viime yönä oli jo kaikkien aikojen pisin yhtenäinen unipätkä, käytännössä koko yö heräämättä klo 21-6:20! Piti ihan silmiä hieraista kun katsoin kelloa. Räjähtämäisillään olevat tissit kyllä kertoivat samaa, ennätyspitkään oli nukuttu.
Neitokainen saa nimensä tänä lauantaina ja maistraattiin se onkin jo ilmoitettu pari viikkoa sitten. Siitäkin käytiin pitkä vääntö, molemmilla kun oli omat suosikkinsa. Mun suosikki ei nyt mennyt jatkoon mutta yhdessä löydettiin kaunis nimi ja ollaan molemmat tyytyväisiä. On neiti kuulemma ihan nimensä näköinenkin. Toivottavasti hän on aikanaan samaa mieltä. Mulla itselläni on sama toinen nimi kuin äidilläni ja aikanaan sanoinkin äidille ttä mikäli koskaan tytön saan, niin samaa toista nimeä en enää anna. Eipä hänestä kyllä tullut mummon kaimaakaan, vaikka sitäkin harkitsin.
Syksy pimenee. Jännityksellä odotan niitä aamuja jolloin jossain pitäisi olla ajoissa ja molemmat lapset täytyisi saada toppavaatteisiin ja auto putsattua ja ja ja ja.. Vihaan talvea ja lunta sydämeni pohjasta (edelleen). Mutta toisaalta, ihanaa kun joulu tulee ja illat pimenee ja voi laittaa kynttilöitä sinne tänne ja pääsee tekemään lumiukkoja jne. Taitaa tänä jouluna meidän pukilla olla selkä kipeänä kun äiti pääsee lahjaostoksille :D
Ensi kuussa mulla onkin varattu viikoksi kirppispöytä. Pistän kiertoon jo pieneksi jääneet vauvan vaatteet ja toki pojan vaatteita myös. Neiti kasvoi hetkessä pituutta ja sai painoa niin, että yhtäkkiä jäi vaatekoko pieneksi. Nyt on menossa koon 62 vaatteet joista kaikkia ei varmaan ehditä edes käyttämään kun taas pitää ottaa isommat esiin. En muistanutkaan kuinka hurjan nopeasti ne vaatteet jää pieneksi. Tällä kertaa en vain ole hamstrannut niitä 80 kokoon asti, vain muutamia 74 löytyy joten siitä pitää jatkaa mihin on jääty :D Onneksi tulee tehtyä paljon hankintoja kirppareilta, joitakin ostelen alesta uutena. Vaatteiden käyttöikä vaan on vielä niin kovin lyhyt niin en näe järkeä ostaa uusia ellei ole pakko.
Tästä tuli nyt kuvaton postaus, yritän panostaa niihin ensi kerralla. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene taas yhtä kauan, nykyään tuntuu iltaisin olevan taas hieman omaakin aikaa vaikka kirjoittaa ;) Jos löytäisin vaan järkkärin laturin jostain niin ei tarvitsisi neidin kaikkia vauva-ajan kuvia räpsiä puhelimen kameralla..
Ensimmäiset viikot menivät vauvaa imettäessä. Ja aina kun imetin, poika keksi kaikenlaista jäynää saadakseen huomioni. Onneksi mies vietti kesäloman ja isyysloman putkeen, joten hänestä oli korvaamaton apu ensimmäiset viikot. Nyt kun hän on jo palannut töihin, tuntuu vihdoinkin että arki alkaa asettua uomiinsa. Illalla on jo sama toistuva kaava; isompi iltapalalle, hampaanpesulle ja sitten yhdessä satua lukemaan. Neiti viettää sen hetken joko veikan vieressä sängyssä tai tissillä. Kun isompi on saatu peiteltyä, on pienemmän yöpuvun vaihto ja imetys. Vielä muutama päivä sitten poika keksi huutaa peittoa/vettä/pissahätää kun sisko oli tissillä mutta tähänkin keksittiin jo ratkaisu ja poika käy kiltisti nukkumaan. Pari kertaa poltin päreeni niin pahasti että sitten itkettiin kaikki kun muuta ei enää voinut. Tuntui että kädet loppuvat kesken. Muuten päivät kuluvat fiiliksen ja tilanteen mukaan, joskus mennään siitä mistä aita on matalin. Se tarkoittaa telkkarin tuijotusta ja lautapelejä sateisina päivinä.
Nyt yötkin ovat alkaneet sujumaan eikä neitokainen vaadi maitoa enää kuin kerran pari yössä. Viime yönä oli jo kaikkien aikojen pisin yhtenäinen unipätkä, käytännössä koko yö heräämättä klo 21-6:20! Piti ihan silmiä hieraista kun katsoin kelloa. Räjähtämäisillään olevat tissit kyllä kertoivat samaa, ennätyspitkään oli nukuttu.
Neitokainen saa nimensä tänä lauantaina ja maistraattiin se onkin jo ilmoitettu pari viikkoa sitten. Siitäkin käytiin pitkä vääntö, molemmilla kun oli omat suosikkinsa. Mun suosikki ei nyt mennyt jatkoon mutta yhdessä löydettiin kaunis nimi ja ollaan molemmat tyytyväisiä. On neiti kuulemma ihan nimensä näköinenkin. Toivottavasti hän on aikanaan samaa mieltä. Mulla itselläni on sama toinen nimi kuin äidilläni ja aikanaan sanoinkin äidille ttä mikäli koskaan tytön saan, niin samaa toista nimeä en enää anna. Eipä hänestä kyllä tullut mummon kaimaakaan, vaikka sitäkin harkitsin.
Syksy pimenee. Jännityksellä odotan niitä aamuja jolloin jossain pitäisi olla ajoissa ja molemmat lapset täytyisi saada toppavaatteisiin ja auto putsattua ja ja ja ja.. Vihaan talvea ja lunta sydämeni pohjasta (edelleen). Mutta toisaalta, ihanaa kun joulu tulee ja illat pimenee ja voi laittaa kynttilöitä sinne tänne ja pääsee tekemään lumiukkoja jne. Taitaa tänä jouluna meidän pukilla olla selkä kipeänä kun äiti pääsee lahjaostoksille :D
Ensi kuussa mulla onkin varattu viikoksi kirppispöytä. Pistän kiertoon jo pieneksi jääneet vauvan vaatteet ja toki pojan vaatteita myös. Neiti kasvoi hetkessä pituutta ja sai painoa niin, että yhtäkkiä jäi vaatekoko pieneksi. Nyt on menossa koon 62 vaatteet joista kaikkia ei varmaan ehditä edes käyttämään kun taas pitää ottaa isommat esiin. En muistanutkaan kuinka hurjan nopeasti ne vaatteet jää pieneksi. Tällä kertaa en vain ole hamstrannut niitä 80 kokoon asti, vain muutamia 74 löytyy joten siitä pitää jatkaa mihin on jääty :D Onneksi tulee tehtyä paljon hankintoja kirppareilta, joitakin ostelen alesta uutena. Vaatteiden käyttöikä vaan on vielä niin kovin lyhyt niin en näe järkeä ostaa uusia ellei ole pakko.
Tästä tuli nyt kuvaton postaus, yritän panostaa niihin ensi kerralla. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene taas yhtä kauan, nykyään tuntuu iltaisin olevan taas hieman omaakin aikaa vaikka kirjoittaa ;) Jos löytäisin vaan järkkärin laturin jostain niin ei tarvitsisi neidin kaikkia vauva-ajan kuvia räpsiä puhelimen kameralla..
tiistai 12. heinäkuuta 2016
Näin meillä pyyhkii
Tämä teksti on odottanut luonnoksissa useamman päivän koska en vaan sitten ehtinyt kirjoittamaan loppuun saati muokkaamaan, Tätä se on kahden lapsen äitinä, toisen ollessa todella vaativa uhmaikäinen.. Julkaisen tämän nyt pikaluvun jälkeen joten jos kirjoitusvirheitä esiintyy, pahoittelen koska en ehdi niitä nyt korjailemaan. Vauva heräilee just keittiössä ja esikoinen juoksee ympäri kämppää nakuna.
Tosiaan, vauva on tänään kolme viikkoa. Tuntuu että hän kasvaa ihan liian nopeasti, ensimmäiset vaatteet ovat jääneet jo pieniksi. Niinhän siinä vaan tuppaa käymään, eipä tuo esikoinenkaan enää mahdu vauva-ajan vaatteisiinsa :D
Isoveli on ottanut roolinsa hyvin. Tai no, vauvaa ei kiusaa mutta meitä vanhempia kyllä. Ja kissoja, ne parat ovat hätää kärsimässä. J juoksee niiden perässä, repii hännästä, turkista ja mistä sattuu kiinni saamaan, jahtaa ja säikyttelee niitä. Kissoille pitäisi ostaa uusi kiipeilypuu (edellinen meni poikki) jotta saavat olla jossain rauhassa. Eikä auta kieltäminen, ei kiristys, uhkailu saati lahjonta.
Vauva taas on ihana. Nukkuu, syö ja kakkaa, yllättikö ketään? :D Sairaalassa ollessa ei vielä ollut maito noussut, joten sai siellä lisämaitoa ja kotona ensimmäisenä iltana kaksi kertaa, mutta sen jälkeen on menty täysimetyksellä. Piti hankkia jo isompia liivejäkin kun tissit ei meinaa mahtua kohta liiveihin, mikä oli yllätys itselleni. Jään kaipaamaan näitä hinkkejä kunnes imetys aikanaan on ohi.. Vauva osasi alusta asti ottaa itse imuotteen, ei tarvittu rintakumeja tai muutakaan apua. Hoitaja sanoi ettei ole pitkiin aikoihin nähnyt samanlaista vauvaa joka alusta asti osaa itse syödä.
Vaatteiden suhteen lähtikin sitten vähän lapasesta. Koska en luottanut ultrassa saatuun tyttöveikkaukseen sataprosenttisesti, en uskaltanut ostaa kuin pari mekkoa. Loppua kohden oma fiilis kyllä kertoi että tyttö sen on oltava, mutta silti hillitsin itseni. Joten nyt olenkin vapaa-aikani kuluttanut aikalailla facen kirppisryhmissä shoppailemassa kaikkea rimpsua ja röyhelöä. Silti tuntuu että erityisesti nämä 56 koon vaatteet loppuu kesken (oikeasti niitä on vain muutama joten niin ne loppuvatkin) enkä silti raaski sitä kokoa enää paljoakaan ostella. Ellei satu osumaan Prisman vauvanvaateosastolle jossa kaikki oli -50% alessa :D
Oma palautuminen on ollut todella nopeaa. Jo 5 päivää synnytyksen jälkeen uskaltauduin lähtemään vaunujen kanssa ulos koska esikoinen piti saada leikkarille purkamaan energiaansa. Toki sain synnytyksessä 4 tikkiä ja alapää tuntui toooodella kipeältä sen 7min ponnistuksen jälkeen mutta muuten henkinen ja fyysinen vointi on ollut tosi hyvä. Viimeksi tuli kärsittyä kohtutulehduskin, siitä ei nyt ole näkynyt merkkiäkään ja uskallan jo huokaista helpotuksesta. Tuli hankittua myös raskausajan jälkeen käytettävä tukivyökin, Belly Bandit, jota olen käyttänyt ahkerasti, joten maharöllykkä pienenee hyvää vauhtia. Painoa on tippunut toistakymmentä kiloa jos lasketaan mukaan se mitä jäi sairaalaan, enkä ole minkäänlaisella dieetillä. Eipä kyllä imettäessä voi oikein ollakaan.. Ehkä joulun maissa mahdun taas omiin farkkuihini, ellei tämä takapuoleen kertynyt ylimääräinen sitten ole tullut jäädäkseen. Kyllä ohuesti harmitti kun en mahtunutkaan ulkoiluhousuihini tuossa yksi päivä, vaan piti tyytyä collegehousuihin.
Kädet on silti työtä täynnä, vaikka vauva vaikuttaa suh helpolta ja vähään tyytyväiseltä. Jos ei muuta tekemistä keksi, niin täällä voi aina pyykätä. Eilenkin meni kevyesti 4 koneellista pesukoneen ja kuivurin kautta. Onneksi on tuo kuivaaja. Tätä tahtia kun on satanut (koko viime viikón), ei ulos olisi saanut mitään kuivumaan eikä meillä oikein ole tilaa seisotaa kuivaustelinettä eteiseeä, koska siinä on kantokoppa ja vaunut parkissa.
Tosiaan, vauva on tänään kolme viikkoa. Tuntuu että hän kasvaa ihan liian nopeasti, ensimmäiset vaatteet ovat jääneet jo pieniksi. Niinhän siinä vaan tuppaa käymään, eipä tuo esikoinenkaan enää mahdu vauva-ajan vaatteisiinsa :D
Isoveli on ottanut roolinsa hyvin. Tai no, vauvaa ei kiusaa mutta meitä vanhempia kyllä. Ja kissoja, ne parat ovat hätää kärsimässä. J juoksee niiden perässä, repii hännästä, turkista ja mistä sattuu kiinni saamaan, jahtaa ja säikyttelee niitä. Kissoille pitäisi ostaa uusi kiipeilypuu (edellinen meni poikki) jotta saavat olla jossain rauhassa. Eikä auta kieltäminen, ei kiristys, uhkailu saati lahjonta.
Vauva taas on ihana. Nukkuu, syö ja kakkaa, yllättikö ketään? :D Sairaalassa ollessa ei vielä ollut maito noussut, joten sai siellä lisämaitoa ja kotona ensimmäisenä iltana kaksi kertaa, mutta sen jälkeen on menty täysimetyksellä. Piti hankkia jo isompia liivejäkin kun tissit ei meinaa mahtua kohta liiveihin, mikä oli yllätys itselleni. Jään kaipaamaan näitä hinkkejä kunnes imetys aikanaan on ohi.. Vauva osasi alusta asti ottaa itse imuotteen, ei tarvittu rintakumeja tai muutakaan apua. Hoitaja sanoi ettei ole pitkiin aikoihin nähnyt samanlaista vauvaa joka alusta asti osaa itse syödä.
Vaatteiden suhteen lähtikin sitten vähän lapasesta. Koska en luottanut ultrassa saatuun tyttöveikkaukseen sataprosenttisesti, en uskaltanut ostaa kuin pari mekkoa. Loppua kohden oma fiilis kyllä kertoi että tyttö sen on oltava, mutta silti hillitsin itseni. Joten nyt olenkin vapaa-aikani kuluttanut aikalailla facen kirppisryhmissä shoppailemassa kaikkea rimpsua ja röyhelöä. Silti tuntuu että erityisesti nämä 56 koon vaatteet loppuu kesken (oikeasti niitä on vain muutama joten niin ne loppuvatkin) enkä silti raaski sitä kokoa enää paljoakaan ostella. Ellei satu osumaan Prisman vauvanvaateosastolle jossa kaikki oli -50% alessa :D
Oma palautuminen on ollut todella nopeaa. Jo 5 päivää synnytyksen jälkeen uskaltauduin lähtemään vaunujen kanssa ulos koska esikoinen piti saada leikkarille purkamaan energiaansa. Toki sain synnytyksessä 4 tikkiä ja alapää tuntui toooodella kipeältä sen 7min ponnistuksen jälkeen mutta muuten henkinen ja fyysinen vointi on ollut tosi hyvä. Viimeksi tuli kärsittyä kohtutulehduskin, siitä ei nyt ole näkynyt merkkiäkään ja uskallan jo huokaista helpotuksesta. Tuli hankittua myös raskausajan jälkeen käytettävä tukivyökin, Belly Bandit, jota olen käyttänyt ahkerasti, joten maharöllykkä pienenee hyvää vauhtia. Painoa on tippunut toistakymmentä kiloa jos lasketaan mukaan se mitä jäi sairaalaan, enkä ole minkäänlaisella dieetillä. Eipä kyllä imettäessä voi oikein ollakaan.. Ehkä joulun maissa mahdun taas omiin farkkuihini, ellei tämä takapuoleen kertynyt ylimääräinen sitten ole tullut jäädäkseen. Kyllä ohuesti harmitti kun en mahtunutkaan ulkoiluhousuihini tuossa yksi päivä, vaan piti tyytyä collegehousuihin.
Kädet on silti työtä täynnä, vaikka vauva vaikuttaa suh helpolta ja vähään tyytyväiseltä. Jos ei muuta tekemistä keksi, niin täällä voi aina pyykätä. Eilenkin meni kevyesti 4 koneellista pesukoneen ja kuivurin kautta. Onneksi on tuo kuivaaja. Tätä tahtia kun on satanut (koko viime viikón), ei ulos olisi saanut mitään kuivumaan eikä meillä oikein ole tilaa seisotaa kuivaustelinettä eteiseeä, koska siinä on kantokoppa ja vaunut parkissa.
 |
| Isoveikka viihtyi hienosti ostosreissulla kun luvattiin jäätelöä lopuksi :) |
 |
| Jep, ajattelin kokeilla osakestoilua kotona. Toistaiseksi mennyt ihan hyvin. |
 |
| Meidän läheisessä puistossa oli lastentapahtuma, jossa oli mm. poniajelua ja sirkus esiintymässä. Pääsi äitikin ponikärryn kyytiin pitkästä aikaa :) |
 |
| Niiiiin pienet sormet |
 |
| Naapurin antamat chilin taimet tuottavat hedelmää. Enkä mä edes tykkää chilistä :D |
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Hän on täällä!
Lauantaina 18.6. syntyi perheeseemme pikkusisko vauhdikkaasti reilussa 4 tunnissa. Painoa prinsessalla oli 4315g ja pituutta tasan puoli metriä. Melkein luomuna mentiin vaikka en halunnut, neiti vaan päätti tulla niin vauhdilla että anestesialääkäri ehti pistää neulan muttei lääkettä. Yhden spinaalin sain aiemmin eikä se edes auttanut. Kerron myöhemmin lisää, eilen tultiin jo kotiin ja nyt ollaan perheen kesken ihmetelty oloamme.
torstai 16. kesäkuuta 2016
Puhelinlangat laulaa ja pinna kiristyy
Ajattelin kirjoitella kuulumisia sikäli kun vielä mahani takaa yllän näpyttämään läppärin näppäimiä.
Edelleen, yhtenä kappaleena. Aika alkaa käydä pitkäksi koko porukalle, tuleva isoveli kiipeilee seinille jännityksestä, iskä suunnittelee joka päivän ohjelman aloittaen "Huomenna jos ollaan yhtenä kappaleena.." ja itse lähinnä vaivun jo epätoivoon. Laskettu aika siis meni jo ohi. Osasin toki odottaa tätä, mutta tämä vauva taitaa vaan olla veljeään isompi, joten haluaisin hänet kiiruusti tälle puolelle napaa jotta en joutuisi taas punnertamaan niin että verisuonet katkeaa päästä. Painoarviossa lääkäri vain tuumasi että kyllä sieltä mahtuu kun edellinenkin mahtui, mutta ei nyt sentään silti please 4,5kg.. No, siihen vastaukseen oli tyydyttävä.
Tässä on aikaa siis tapettu. On käyty extemporereissuilla milloin missäkin, Vääksyn kanavalla, Marolan kotieläinpihalla, Heinolan lintutarhalla ja eilen viimeksi Vesijärvellä päiväristeilyllä. Kotona ei jaksa kökkiä, mutta nyt jäin kotiin kun miesväki lähti anopille. En jaksa enää.
Aamulla oli neuvola, sain lähetteen uuteen painoarvioon koska sf-mitta nousi taas yläkäyrille ja omakin paino huitelee ihan uusissa lukemissa.. Toivottavasti aika tulisi pian, mutta en jaksa uskoa. Jos ei tätä lähetettä olisi saanut, olisi ensimmäinen yliaikakontrolli osunut vasta juhannuspäiväksi. Keksin kyllä sille päivälle muutakin tekemistä, mikäli edelleen olen yhtenä kappaleena..
Puhelin kilahtaa joka päivä useamman kerran jonkun uteliaan toimesta enkä jaksa enää edes vastata puheluihin kuin valituille ihmisille. Hassua ettei mun kuulumiset kyllä muuten kiinnosta ketään, mutta vauvaa nyt kaikki kyttää ja luulevat että olen unohtanut ilmoittaa.. Joopa joo, unohtaisinkin. Syksyyn mennessä taas vietän yksin (tai lasten kanssa) päivät eikä kukaan ole tulossa kahville. Surullista mutta totta.
Heitänpä tähän muutamia kuvia kivoilta kesäreissuilta :)
Näihin kuviin ja tunnelmiin! Toivottavasti sintti jo suostuisi tulemaan näyttäytymään perheelleen, mutta poppakonsteja en enää kokeile. Kunhan lähtö ei tulisi keskellä yötä niin hyvä olisi..
Edelleen, yhtenä kappaleena. Aika alkaa käydä pitkäksi koko porukalle, tuleva isoveli kiipeilee seinille jännityksestä, iskä suunnittelee joka päivän ohjelman aloittaen "Huomenna jos ollaan yhtenä kappaleena.." ja itse lähinnä vaivun jo epätoivoon. Laskettu aika siis meni jo ohi. Osasin toki odottaa tätä, mutta tämä vauva taitaa vaan olla veljeään isompi, joten haluaisin hänet kiiruusti tälle puolelle napaa jotta en joutuisi taas punnertamaan niin että verisuonet katkeaa päästä. Painoarviossa lääkäri vain tuumasi että kyllä sieltä mahtuu kun edellinenkin mahtui, mutta ei nyt sentään silti please 4,5kg.. No, siihen vastaukseen oli tyydyttävä.
Tässä on aikaa siis tapettu. On käyty extemporereissuilla milloin missäkin, Vääksyn kanavalla, Marolan kotieläinpihalla, Heinolan lintutarhalla ja eilen viimeksi Vesijärvellä päiväristeilyllä. Kotona ei jaksa kökkiä, mutta nyt jäin kotiin kun miesväki lähti anopille. En jaksa enää.
Aamulla oli neuvola, sain lähetteen uuteen painoarvioon koska sf-mitta nousi taas yläkäyrille ja omakin paino huitelee ihan uusissa lukemissa.. Toivottavasti aika tulisi pian, mutta en jaksa uskoa. Jos ei tätä lähetettä olisi saanut, olisi ensimmäinen yliaikakontrolli osunut vasta juhannuspäiväksi. Keksin kyllä sille päivälle muutakin tekemistä, mikäli edelleen olen yhtenä kappaleena..
Puhelin kilahtaa joka päivä useamman kerran jonkun uteliaan toimesta enkä jaksa enää edes vastata puheluihin kuin valituille ihmisille. Hassua ettei mun kuulumiset kyllä muuten kiinnosta ketään, mutta vauvaa nyt kaikki kyttää ja luulevat että olen unohtanut ilmoittaa.. Joopa joo, unohtaisinkin. Syksyyn mennessä taas vietän yksin (tai lasten kanssa) päivät eikä kukaan ole tulossa kahville. Surullista mutta totta.
Heitänpä tähän muutamia kuvia kivoilta kesäreissuilta :)
 |
| Vääksyn vanha mylly |
 |
| Tämä se oli koko reissun kohokohta J:n mielestä! |
 |
| Kotieläinpihalla oli tänäkin kesänä alpakoita.. |
 |
| ..ja aaseja :) |
 |
| Tämä kaija tokaisi että "Terve!" ja "Perkele!" Niitä sitten oma pieni papukaijamme toisteli lopun päivän.. |
 |
| Julli-korppi |
 |
| Eilinen aluksemme Aino-laiva. |
 |
| Säät suosivat, tuuli hieman liikaa mutta ei tullut kylmä. |
 |
| Tällaisen kuvan nappasin laskettuna päivänä. Ei kädessä meinannut pituus riittää että sain koko massun mahtumaan kuvaan. |
Näihin kuviin ja tunnelmiin! Toivottavasti sintti jo suostuisi tulemaan näyttäytymään perheelleen, mutta poppakonsteja en enää kokeile. Kunhan lähtö ei tulisi keskellä yötä niin hyvä olisi..
maanantai 6. kesäkuuta 2016
Ähinää ja puhinaa.
Pikapostaus ennen Greyn anatomiaa.
Olen edelleen yhtenä kappaleena ja niin niiiiiin kovin kypsä. Öisin ravaan vessassa parin tunnin välein, käännän kylkeä ähisten ja herään 4-5 aikaan. Liitoskivut on yhtä helvettiä, mutta supistuksia ei näy eikä kuulu. Kävin tänään vyöhyketerapiassa, ajatuksena saada synnytys käyntiin. Ensi yö näyttää, mutta kipeää se ()&¤=?=# teki. Varsinkin tuossa nilkan sisäsyrjällä oli jotain kipeitä kohtupisteitä joista painamalla suusta kirposi kaikki kirosanat jotka osaan ja toivoin jo mielessäni epiduraalia.
Nyt haen itselle vähän vadelmanlehtiteetä (jep, edelleen maistuu) ja voileipiä ja karkkia, sitten jumiudun sohvan nurkkaan kunnes iskee taas pissahätä ennen ensimmäistä mainostaukoa. Näihin tunnelmiin.
Ainiin, kylpyhuoneen makeover alkaa olla valmis. Ja ostin eilen käytettynä iiiihanat Britax B-Smart 4 matkarattaat vauvalle. Palataan näihinkin paremmalla ajalla.
Olen edelleen yhtenä kappaleena ja niin niiiiiin kovin kypsä. Öisin ravaan vessassa parin tunnin välein, käännän kylkeä ähisten ja herään 4-5 aikaan. Liitoskivut on yhtä helvettiä, mutta supistuksia ei näy eikä kuulu. Kävin tänään vyöhyketerapiassa, ajatuksena saada synnytys käyntiin. Ensi yö näyttää, mutta kipeää se ()&¤=?=# teki. Varsinkin tuossa nilkan sisäsyrjällä oli jotain kipeitä kohtupisteitä joista painamalla suusta kirposi kaikki kirosanat jotka osaan ja toivoin jo mielessäni epiduraalia.
Nyt haen itselle vähän vadelmanlehtiteetä (jep, edelleen maistuu) ja voileipiä ja karkkia, sitten jumiudun sohvan nurkkaan kunnes iskee taas pissahätä ennen ensimmäistä mainostaukoa. Näihin tunnelmiin.
Ainiin, kylpyhuoneen makeover alkaa olla valmis. Ja ostin eilen käytettynä iiiihanat Britax B-Smart 4 matkarattaat vauvalle. Palataan näihinkin paremmalla ajalla.
torstai 26. toukokuuta 2016
Vastauksia..
Törmäsin useammassakin blogissa 18 lauseeseen joita on tarkoitus jatkaa omalla tavallaan. Koska tykkään tällaisista, päätin itsekin täyttää nuo tyhjät kohdat :)
En ymmärrä..
..miksi takapihallamme kasvaa edelleen koristevadelmaa vaikka olen kaksi vuotta sotinut sitä vastaan.
Seuraavaksi ajattelin..
..lähteä viemään mummolleni ruisleipää joka kuulemma pääsi taas loppumaan. Mummo kelpuuttaa ainoastaan hiivattoman ruisleivän eikä sitä löydy kaupungin tarjoaman kauppapalvelun valikoimasta.
Viime aikoina..
..olen kuulostellut kehoani erityisen tarkasti josko synnytys lähestyisi jo.
En osaa päättää..
..menisinkö tänään käymään kirpparilla vai en. Lauantaina olisi Siivouspäivä, silloin pitää ainakin mennä vähän katselemaan ympärilleen. Ihan kun neliöt ei olisi jo ihan täynnä kaikkea tavaraa..
Päivän paras juttu..
..on se kun huomasin vihdoinkin olevani rekisteröity lähihoitaja. Olen odottanut sitä pitkään, mutta laskua rekisteröinnistä ei vielä ole tullut. Onpahan se nyt sitten silti ihan nähtävissä JulkiTerhikissä, siistiä!
Noloa myöntää, mutta..
..en kehtaa mennä ensi maanantaina lääkäriin ellen saa apua bikinirajan trimmaukseen :D
Viikko sitten..
..oli torstai. En muista siitä päivästä sen erityisempää.
Kaikista pahinta..
..olisi joutua synnytykseen yksin, jos mies ei ehtisi kesälomalle ja olisikin töissä.
Salainen taitoni on..
..syödä karkkia käsittämättömän nopeasti ja huomaamatta.
Jos saisin yhden toiveen, se olisi..
..että saisin keskustella vielä kerran äidin kanssa. Edes minuutin.
Minulla on pakkomielle..
..saada peitto lakanan sisälle oikein. Sen pitää olla just eikä melkein, ei yhtään rutussa eikä yläreuna saa olla liian kireällä. Ukko nauraa tätä usein kun laitetaan lakanoita. En vaan voi nukkua jos se ei ole oikein.
Söin tänään..
..aamupalaksi paahtoleipää ja vesimelonia pojan kanssa. Kylkeen kaksi kuppia kahvia.
Ärsyttävintä on..
..kun koko ajan pissattaa. En uskalla yskäistä saati aivastaa enää julkisilla paikoilla ellen ensin laita jalkoja ristiin. Hah hah, joo totta se on.
Tekisi mieli..
..maata vaan sohvalla koko päivä. Pitää silti sinne mummolle lähteä.
Minusta on söpöä..
..ajatuskin tulevasta vauvasta ja siitä kuinka esikoisesta tulee isoveli. Se on tärkeä virka.
Hävetti..
..tähän en osaa sanoa mitään. Nolostuksen aiheita on ollut varmasti monia mutta ei oikein sellaista hävetystä tule nyt mieleen.
Olenko ainoa jonka mielestä..
..on ihan pöljää että kaupat on nykyään jatkuvasti auki? Miksi sinne pitää päästä joka ikinen päivä melkein kellon ympäri? En tajua.
En ymmärrä..
..miksi takapihallamme kasvaa edelleen koristevadelmaa vaikka olen kaksi vuotta sotinut sitä vastaan.
Seuraavaksi ajattelin..
..lähteä viemään mummolleni ruisleipää joka kuulemma pääsi taas loppumaan. Mummo kelpuuttaa ainoastaan hiivattoman ruisleivän eikä sitä löydy kaupungin tarjoaman kauppapalvelun valikoimasta.
Viime aikoina..
..olen kuulostellut kehoani erityisen tarkasti josko synnytys lähestyisi jo.
En osaa päättää..
..menisinkö tänään käymään kirpparilla vai en. Lauantaina olisi Siivouspäivä, silloin pitää ainakin mennä vähän katselemaan ympärilleen. Ihan kun neliöt ei olisi jo ihan täynnä kaikkea tavaraa..
Päivän paras juttu..
..on se kun huomasin vihdoinkin olevani rekisteröity lähihoitaja. Olen odottanut sitä pitkään, mutta laskua rekisteröinnistä ei vielä ole tullut. Onpahan se nyt sitten silti ihan nähtävissä JulkiTerhikissä, siistiä!
Noloa myöntää, mutta..
..en kehtaa mennä ensi maanantaina lääkäriin ellen saa apua bikinirajan trimmaukseen :D
Viikko sitten..
..oli torstai. En muista siitä päivästä sen erityisempää.
Kaikista pahinta..
..olisi joutua synnytykseen yksin, jos mies ei ehtisi kesälomalle ja olisikin töissä.
Salainen taitoni on..
..syödä karkkia käsittämättömän nopeasti ja huomaamatta.
Jos saisin yhden toiveen, se olisi..
..että saisin keskustella vielä kerran äidin kanssa. Edes minuutin.
Minulla on pakkomielle..
..saada peitto lakanan sisälle oikein. Sen pitää olla just eikä melkein, ei yhtään rutussa eikä yläreuna saa olla liian kireällä. Ukko nauraa tätä usein kun laitetaan lakanoita. En vaan voi nukkua jos se ei ole oikein.
Söin tänään..
..aamupalaksi paahtoleipää ja vesimelonia pojan kanssa. Kylkeen kaksi kuppia kahvia.
Ärsyttävintä on..
..kun koko ajan pissattaa. En uskalla yskäistä saati aivastaa enää julkisilla paikoilla ellen ensin laita jalkoja ristiin. Hah hah, joo totta se on.
Tekisi mieli..
..maata vaan sohvalla koko päivä. Pitää silti sinne mummolle lähteä.
Minusta on söpöä..
..ajatuskin tulevasta vauvasta ja siitä kuinka esikoisesta tulee isoveli. Se on tärkeä virka.
Hävetti..
..tähän en osaa sanoa mitään. Nolostuksen aiheita on ollut varmasti monia mutta ei oikein sellaista hävetystä tule nyt mieleen.
Olenko ainoa jonka mielestä..
..on ihan pöljää että kaupat on nykyään jatkuvasti auki? Miksi sinne pitää päästä joka ikinen päivä melkein kellon ympäri? En tajua.
 |
| Loppuun kuva Linnamäen tornista jossa käytiin maanantaina päiväretkellä :) Korkeanpaikankammo ei tehnyt hommasta helppoa mutta hengissä selvittiin. |
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
Yläkäyrille ja siitä yli
Toissapäivänä kävin taas neuvolassa näytillä. Kiva terveydenhoitajaopiskelija sai hyvät rr-lukemat, painokin oli pysynyt suht aisoissa ja sitä rataa, kaikki oli fine. Kunnes oma terkka tuli ja yhdessä mittasivat sf-mitan. Sehän pompsahti sitten yläkäyrille ja hieman ylikin. Koska olen muutenkin ilmaissut tämän raskauden aikana etten halua tämän vauvan pääsevän isoveljensä mittoihin, päätettiin laittaa lähetettä PHKSn äippäpolille painoarvioon. Siellä saavat sitten päättää mitä tehdään, käynnistävätkö kenties jo ajoissa. Oman lisänsä tähän tuo viimeksi vaivannut raskausihottuma joka voi tälläkin kertaa uusia ja sitten ainakin vaadin jo käynnistystä..
Nyt alkaa siis jo olla lähellä se päivä, jolloin kolmesta tuleekin neljä. Synnytys. Se jännittää kieltämättä enemmän kuin viimeksi, koska tällä kertaa todellakin tiedän mitä on tulossa. Ei ehkä se kipu niinkään, vaan se kaikki mitä siinä tapahtuu, ehdinkö saada kivunlievityksen ja saanko haluamani epiduraalin, paljonko tikkejä tällä kertaa ja kauanko joudumme olemaan sairaalassa. Ja ennen kaikkea; ehditäänkö esikoinen viedä mummolaan vai joudutaanko mummo hälyttämään meille keskellä yötä.
Sairaalakassi on valmiina, vaatteet molemmille on valmiina, osa ikkunoista on pesty, sänky tulee ensi viikolla, turvakaukalon toiminta on varmistettu, vaipat on ostettu jne jne... Vaunut pitää ehkä vielä kasata, mutta eipä siinäkään kauan mene aikaa. Itselleni olen haalinut jonkin verran imetysvaatteita, sekä imetykseen sopivan mekon ystäväni häihin heinäkuuhun.
Toisaalta olisin valmis lähtemään vaikka heti, mutta sitä ajatellessa pieni paniikki valtaa mielen ja joku kiljuu takaraivossa pienellä äänellä ootko sä hullu?! Vauva kuitenkin on jo täysiaikainen tällä viikolla, joten tulee kun tulee. Tällä kertaa ei odotus ole ihan niin kutkuttavaa, kun tosiaan tiedän mitä on tulossa. Mutta haluan myös oman vartaloni jo takaisin. Jouduin turvautumaan ulkopuoliseen apuun saadakseni varpaankynnet leikattua viikonloppuna. Onneksi mulla on niin ihana mies että se suostuu siihen :)
Vadelmanlehtitee ei ole myöskään ihmeitä tehnyt. Hyvää se on, siinä kaikki. Kai se pitää vaan tyytyä odottamaan, ei tässä montaa viikkoa joka tapauksessa enää mene. Kohta meidän pikku sintti on täällä.
torstai 19. toukokuuta 2016
Häätöilmoitus
Nyt se on annettu. Eilen itseasiassa jo aloitin. Vauva saa luvan tulla tällä kertaa ajoissa, ellei ole yhtä itsepäinen kuin isoveljensä. Hän kun suvaitsi saapua vasta kun sovittiin käynnistysaika parin päivän päähän. Vielä ei siis ole laskettu aika, mutta tavoitteena on pikkuhiljaa pehmittää paikkoja, mikäli se vain on mahdollista kotikonstein (eli ei).
Eilen siis pesin sitten vessan kaakelilattian, hammasharjalla. Oikeastaan kuurasin koko vessan, melkein kattoa myöten. Ja jumankekka se konttaaminen siellä pienessä 1,5 neliön vessassa oli hankalaa. Mutta tein sen. Eikä se toiminut. Tai no, vessasta tuli oikein puhdas mutta muuta ei saatukaan aikaan. Yöllä ei ollut mitään tuntemuksia, toisin kuin aiemmin on joinain satunnaisina öinä ollut. Viimeistään seuraavan päivän aamuna on tuntunut kyllä reisissä/nivusissa/liitoskipuina että ei olisi kannattanut. No tässä minä istun keittiössä kuudelta heränneenä, elämäni voimissa eikä tunnu missään.
Kupissani on vadelmanlehtiteetä. En ole mikään teen ystävä ollut koskaan, mutta tämä on parasta teetä mitä koskaan olen maistanut. Ne kehuu että tällä teellä saisi vahvistettua niitä edes ihan pieniä supistuksia. Niitä on ollut satunnaisina öinä ja iltoina. Ajattelin jo että viime yönä olisi ollut.
..no enpä ainakaan herännyt jos olikin. Nukuin kuin tukki koko yön, selvisin yhdellä vessareissulla.
Tätä teetä pitää nyt sitten litkiä se 2-3 kuppia päivässä. Ei ole ongelma, on tämä vaan niin hyvää :) Tänään ajattelin hiukan pestä ikkunoita ja tehdä pihatöitä. Huomenna on vuorossa saunan kuuraus. Ei sentään hammasharjalla :)
Eilen siis pesin sitten vessan kaakelilattian, hammasharjalla. Oikeastaan kuurasin koko vessan, melkein kattoa myöten. Ja jumankekka se konttaaminen siellä pienessä 1,5 neliön vessassa oli hankalaa. Mutta tein sen. Eikä se toiminut. Tai no, vessasta tuli oikein puhdas mutta muuta ei saatukaan aikaan. Yöllä ei ollut mitään tuntemuksia, toisin kuin aiemmin on joinain satunnaisina öinä ollut. Viimeistään seuraavan päivän aamuna on tuntunut kyllä reisissä/nivusissa/liitoskipuina että ei olisi kannattanut. No tässä minä istun keittiössä kuudelta heränneenä, elämäni voimissa eikä tunnu missään.
Kupissani on vadelmanlehtiteetä. En ole mikään teen ystävä ollut koskaan, mutta tämä on parasta teetä mitä koskaan olen maistanut. Ne kehuu että tällä teellä saisi vahvistettua niitä edes ihan pieniä supistuksia. Niitä on ollut satunnaisina öinä ja iltoina. Ajattelin jo että viime yönä olisi ollut.
..no enpä ainakaan herännyt jos olikin. Nukuin kuin tukki koko yön, selvisin yhdellä vessareissulla.
Tätä teetä pitää nyt sitten litkiä se 2-3 kuppia päivässä. Ei ole ongelma, on tämä vaan niin hyvää :) Tänään ajattelin hiukan pestä ikkunoita ja tehdä pihatöitä. Huomenna on vuorossa saunan kuuraus. Ei sentään hammasharjalla :)
keskiviikko 18. toukokuuta 2016
Uutta ja niin ihanaa
Viime viikonloppuna sain sen vihdoin. Se on ihana, kiiltävä ja niin hiljainen. Ai mikä, no tietysti mun uusi kuivausrumpu! Kävin sen ostamassa perjantaina ja lauantaina sitten kuulutin apukäsiä naamakirjassa jotta joku tulisi jeesimään miestä sen nostamisessa pyykkikoneen päälle. No eipä kukaan myöntänyt että liikenisi muutama minuutti aikaa. Ei siis kukaan. Yksikään elävä sielu.
Siinä meni sitten lauantai märistessä miehelle että mulla ei ole kavereita ja kukaan ei tuu auttamaan vaikka ne tietää että musta ei oo nostamaan mitään ja kyllä ne tulis jos pyytäisin apua ylimääräisen alkoholin juomiseen. Mies sitten nosti sen itse, heti kun selkäni käänsin poitsua nukuttaessa. Eikä sillä mennyt selkä rikki, eikä se (luojan kiitos!) tiputtanut sitä rumpuakaan, jonka ohjeissa kiellettiin yksin asentaminen, painoa masiinalta kun löytyy 61kg. Tämän jälkeen avauduin hieman paskamaisesta kaveritilanteesta hormoniraivoissani naamakirjaan, ja vain pari harvaa uskalsi siihen mitään kommentoida. ---kele. Harmittaa ihan suunnattomasti, että itse aina autan muita kun kynnelle kykenen, ja joskus silti vaikka en kykenisikään ja sen kerran kun pyydän pienen pientä apua niin ei ketään näy mailla halmeilla. Tämä tosin saa minutkin miettimään että kannattaako aina olla auttamassa kaikkia jos ei vastakaikua saakaan. Mun motto kun on "Kohtele toisia niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". No, se siitä, alkaa taas turhaan vaan sappi kiehumaan.
Ne varmaankin Lahti Energialla katselee meidän kämpän sähkönkulutusta ja on havainneet että taitaa rouvalla olla taas joku uusi kodinkone, siihen malliin on meinaan pyykkiä pesty :D Kaikkia vaatteita ja tekstiilejä en toki rummussa kuivaa, eikä niitä voikaan, mutta parisängyn lakanat, jotka on pesun jälkeen kaappikuivat (säästä riippumatta) 1,5 tunnissa, on pelkkää luksusta. Jos olisin tiennyt tämän, rumpu olisi hankittu jo aikapäiviä sitten.
Tilasin myös vauvalle sängyn lainaksi vaavisänky.fi:stä, toimitus on kuun vaihteessa. Muutamalla kympillä saadaan lainaan 4 kuukaudeksi pieni näppärä sänky jossa on uusi patja ja pyörät alla, eikä tarvitse käyttöiän umpeuduttua alkaa myymään vaivalloisesti netissä sitä pois, vaan lykätään se postissa menemään takaisin. Ja sekin kuuluu hintaan :)
Siinä meni sitten lauantai märistessä miehelle että mulla ei ole kavereita ja kukaan ei tuu auttamaan vaikka ne tietää että musta ei oo nostamaan mitään ja kyllä ne tulis jos pyytäisin apua ylimääräisen alkoholin juomiseen. Mies sitten nosti sen itse, heti kun selkäni käänsin poitsua nukuttaessa. Eikä sillä mennyt selkä rikki, eikä se (luojan kiitos!) tiputtanut sitä rumpuakaan, jonka ohjeissa kiellettiin yksin asentaminen, painoa masiinalta kun löytyy 61kg. Tämän jälkeen avauduin hieman paskamaisesta kaveritilanteesta hormoniraivoissani naamakirjaan, ja vain pari harvaa uskalsi siihen mitään kommentoida. ---kele. Harmittaa ihan suunnattomasti, että itse aina autan muita kun kynnelle kykenen, ja joskus silti vaikka en kykenisikään ja sen kerran kun pyydän pienen pientä apua niin ei ketään näy mailla halmeilla. Tämä tosin saa minutkin miettimään että kannattaako aina olla auttamassa kaikkia jos ei vastakaikua saakaan. Mun motto kun on "Kohtele toisia niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". No, se siitä, alkaa taas turhaan vaan sappi kiehumaan.
 |
| Uusi rakkauteni kohde, LG RC80552AH2Z |
Ne varmaankin Lahti Energialla katselee meidän kämpän sähkönkulutusta ja on havainneet että taitaa rouvalla olla taas joku uusi kodinkone, siihen malliin on meinaan pyykkiä pesty :D Kaikkia vaatteita ja tekstiilejä en toki rummussa kuivaa, eikä niitä voikaan, mutta parisängyn lakanat, jotka on pesun jälkeen kaappikuivat (säästä riippumatta) 1,5 tunnissa, on pelkkää luksusta. Jos olisin tiennyt tämän, rumpu olisi hankittu jo aikapäiviä sitten.
Muutakin uutta on tullut! Uusi hoitolaukku nimittäin! Hankin viime kerrasta viisastuneena (kolme halpislaukkua hajosi) tällä kertaa kunnon veskan mihin takuulla mahtuu vaipat, vaihtovaatteet molemmille, jne tarvittavat ja googlailtuani kokemuksia päädyin tilaamaan Babymelin laukun. Siinä riittää taskuja, tilaa ja on vieläpä pisteenä iin päälle vaipanvaihtoalusta ja termostasku jos tarvii pulloa kuljettaa lämpimänä. Nyt tosin pakkasin sinne sairaalakamat valmiiksi, mutta itselleni vain tarvittavat koska mies saa tuoda vauvan ja mun kotiutumisvaatteet sitten kun tulee meitä noutamaan ;)
 |
| Sisällöstä teen varmaankin erikseen postauksen, sen verran sinne taas tavaraa sujahti :D |
Tilasin myös vauvalle sängyn lainaksi vaavisänky.fi:stä, toimitus on kuun vaihteessa. Muutamalla kympillä saadaan lainaan 4 kuukaudeksi pieni näppärä sänky jossa on uusi patja ja pyörät alla, eikä tarvitse käyttöiän umpeuduttua alkaa myymään vaivalloisesti netissä sitä pois, vaan lykätään se postissa menemään takaisin. Ja sekin kuuluu hintaan :)
Pieni sänky tarvittiin siksi, että meidän makkariin ei oikein pinnasänkyä saa mahtumaan, ja tuo nyt valikoitui helppoutensa vuoksi sitten meidän ratkaisuksi. Helppo ottaa sänky yöksi viereen ja päivällä rullata mukana vaikka keittiöön tai olohuoneeseen, ei vie paljon tilaakaan. Vauva saa nukkua halutessaan lähellä ja voin osallistua esikoisen kanssa puuhailuun helpommin.
 |
| Tuttipullot puuttuivat vielä kaapista :) Kaiken varalta. |
Eilen hankin myös viimeisiä puuttuvia juttuja sairaalakassiin ja vauvalle. Nyt pitäisi sitten olla kaikki kasassa ja pääseehän kauppaan nykyään melkein kellon ympäri, niin huolta ei pitäisi olla. Enää puuttuu se vauva. Vauvaryhmämme ensimmäinen on jo syntynyt ja se saa tajuamaan että nyt aletaan olla jo lähellä. Seuraavat viikot tulevat olemaan toooooodella pitkiä..
tiistai 10. toukokuuta 2016
Kun sänky hajosi altani
..niin mietin että voiko tämä olla tottakaan. Eilen illalla, istahdin pojan sängyn reunalle kuten jokainen ilta aiemminkin, lukemaan iltasatua. Sänky vaan sanoikin allani RÄKS ja niin petti pohjaa kannatteleva tukilauta haljetessaan. Minä sitten istuin lattialle lukemaan satua ja vannotin poikaa että nyt ei saa hillua sängyssä jos mielii nukkua siinä vielä yön. Kuka nyt illalla kahdeksan aikaan enää mistään uutta sänkyä olisi saanut.
No, tänään käytiin ostamassa pojalle sitten ihan uusi sänky. Edellinen oli käytettynä ostettu, mutta todettiin miehen kanssa että nyt ostetaan uusi niin onpahan takuu ja kestää varmaan seuraavallekin. Suosin ehdottomasti huonekalujen ostamista käytettynä, mutta tässä kohtaa on nyt annettava periksi. Harkittiin jo Ikean reissua, mutta kolmas kerta reilun kuukauden sisään ei houkuttele, kun bensoihinkin menisi rahaa ja kuitenkin tulisi ostettua kaikkea turhaa siinä ohella. Viimeksi kun piti ostaa vain pari seinään kiinnitettävää kuivaustelinettä, mutta mukaan tulikin ison kassillisen verran taas tavaraa..
En ole painoni kanssa stressannut tähän asti kovin paljoa, mutta nyt kun alkaa taas uusi kymmenys lähestyä uhkaavasti, ei enää naurata. Toki tiedän että kiloja tulee jos tulee ja suurin osa lähti viimeksikin imettämällä ja vaunulenkeillä, mutta silti yritän olla kerryttämättä turhaan ylimääräistä massaa itseeni. Turvotusten ja suonenvetojen takia juon nykyään todella paljon vettä, mutta liikunta jää liitoskipujen takia vähiin. En ole kuukauteen kävellyt edes päiväkodille hakemaan ipanaa iltapäivällä, vaikka matka on huima vajaa kilometri. Ei vaan jaksa enää.
Kun olomuoto alkaa muutenkin olla lähellä Muumimammaa, joudun entistä enemmän pyytämään miestä auttamaan arkisissa askareissa. Eilen imuroitiin yhdessä kunnolla koko kämppä, joka tarkoitti sitä että puuskutin naama punaisena keräämässä tavaroita lattialta ja mies imuroi, kunhan ensin oli kerännyt ne joita en enää jaksanut/kyennyt poimimaan. Selviydyn vielä sentään jalkojen rasvauksesta ja kynsien leikkuusta jotenkuten itse, joten kai tämä massu on silti hieman pienempi kuin J:tä odottaessa, koska en todellakaan ylettänyt jalkoihini enää näillä viikoilla :D
No, tulee mitä tulee, eihän tässä enää tarvitse kuin pahimmassa tapauksessa vielä ensi kuu kärsiä. Sitten alkaakin tehokuuri, kunhan olen käynyt fysioterapeutin juttusilla tarkastamassa vatsalihasten tilanteen. Luulen että ne jäävät niin kauas toisistaan että väliin mahtuu herkästikin nyrkki ellei kaksi.
Hieman siis täytyy nyt sitä herkkujen syömistä miettiä, mutta toisaalta enpä ole tässä elintapojani paljonkaan muuttanut siihen nähden miten söin ennen raskautta. No töissä nyt ehkä ei aina ehtinyt pitämään ruokataukoa mutta muuten, herkkujen määrä on aikalailla vakio. Vaikka sanotaan että pitää syödä kahden edestä, tiedän että se ei kalorien määrässä tarkoita kuin parin sadan kilokalorin lisäystä :)
No, tänään käytiin ostamassa pojalle sitten ihan uusi sänky. Edellinen oli käytettynä ostettu, mutta todettiin miehen kanssa että nyt ostetaan uusi niin onpahan takuu ja kestää varmaan seuraavallekin. Suosin ehdottomasti huonekalujen ostamista käytettynä, mutta tässä kohtaa on nyt annettava periksi. Harkittiin jo Ikean reissua, mutta kolmas kerta reilun kuukauden sisään ei houkuttele, kun bensoihinkin menisi rahaa ja kuitenkin tulisi ostettua kaikkea turhaa siinä ohella. Viimeksi kun piti ostaa vain pari seinään kiinnitettävää kuivaustelinettä, mutta mukaan tulikin ison kassillisen verran taas tavaraa..
 |
| Stemmasta se sitten löytyi. Plussaa korkeista laidoista :) Lakanatkin ehtivät hyvin pesun jälkeen kuivua ulkona narulla uutta sänkyä hakiessa. |
En ole painoni kanssa stressannut tähän asti kovin paljoa, mutta nyt kun alkaa taas uusi kymmenys lähestyä uhkaavasti, ei enää naurata. Toki tiedän että kiloja tulee jos tulee ja suurin osa lähti viimeksikin imettämällä ja vaunulenkeillä, mutta silti yritän olla kerryttämättä turhaan ylimääräistä massaa itseeni. Turvotusten ja suonenvetojen takia juon nykyään todella paljon vettä, mutta liikunta jää liitoskipujen takia vähiin. En ole kuukauteen kävellyt edes päiväkodille hakemaan ipanaa iltapäivällä, vaikka matka on huima vajaa kilometri. Ei vaan jaksa enää.
Kun olomuoto alkaa muutenkin olla lähellä Muumimammaa, joudun entistä enemmän pyytämään miestä auttamaan arkisissa askareissa. Eilen imuroitiin yhdessä kunnolla koko kämppä, joka tarkoitti sitä että puuskutin naama punaisena keräämässä tavaroita lattialta ja mies imuroi, kunhan ensin oli kerännyt ne joita en enää jaksanut/kyennyt poimimaan. Selviydyn vielä sentään jalkojen rasvauksesta ja kynsien leikkuusta jotenkuten itse, joten kai tämä massu on silti hieman pienempi kuin J:tä odottaessa, koska en todellakaan ylettänyt jalkoihini enää näillä viikoilla :D
No, tulee mitä tulee, eihän tässä enää tarvitse kuin pahimmassa tapauksessa vielä ensi kuu kärsiä. Sitten alkaakin tehokuuri, kunhan olen käynyt fysioterapeutin juttusilla tarkastamassa vatsalihasten tilanteen. Luulen että ne jäävät niin kauas toisistaan että väliin mahtuu herkästikin nyrkki ellei kaksi.
Hieman siis täytyy nyt sitä herkkujen syömistä miettiä, mutta toisaalta enpä ole tässä elintapojani paljonkaan muuttanut siihen nähden miten söin ennen raskautta. No töissä nyt ehkä ei aina ehtinyt pitämään ruokataukoa mutta muuten, herkkujen määrä on aikalailla vakio. Vaikka sanotaan että pitää syödä kahden edestä, tiedän että se ei kalorien määrässä tarkoita kuin parin sadan kilokalorin lisäystä :)
maanantai 9. toukokuuta 2016
Äitienpäivää ja väsynyttä läppää viime viikon varrelta
Viime viikolla ei paljon tullut tekstiä kirjoiteltua koska oli henkisesti tosi rankka viikko. J oli viime viikolla kotona tooooodella rasittava tapaus. Keskiviikkona oli viikon toinen ja viimeinen tarhapäivä helatorstain takia ja hänpä ei ollut nukkunut päiväunia. Ilta meni ihan läskiksi, iskä ei onneksi ollut yövuorossa sinä yönä joten yhdessä rämmittiin väsykiukkuisen illan läpi. Torstaina sama toistui. Silloin iskä lähti töihin jotta kansa saa hakea kaupoista syömistä perjantaina, joten jäin yksin tuon demoniksi muuttuneen kiljuvan riiviön kanssa. Aloin olla jo todella poikki.
Ja perjantaina, kyllä, kolmantena päivänä peräkkäin ei uni tullut päivällä silmään vaikka kaikkeni tein; noustiin aikaisin ylös, oltiin pitkään ulkona ja liikuttiin siellä paljon, jonka jälkeen syötiin kunnon lounas. Ei, niin ei. Ja iskällä oli viikonloppunakki joten se lähti perjantainakin yöksi kuluttamaan maanteitä yhdistelmällä. Ei sssaaaaa... ajattelin ja päätin että nyt valvotaan pitkään ja huomenna (lauantaina) noustaan tosi ajoissa, koska lapsen täytyi saada lauantaina jo unen päästä kiinni.
Lauantaina tosiaan herättiin 6:45, mentiin ulos jo ysiltä, juostiin, pompittiin ja hilluttiin ensin pienen kävelylenkin verran (lapsi juoksi edestakaisin koko matkan ja minä puuskutin perässä), sitten leikkarilla loput energiat pois ja pari lautasellista makaronilaatikkoa lounaaksi. Ja niin, vartissa lapsi nukahti! Luojan kiitos, koska olivat isänsä kanssa lähdössä autonäyttelyyn Classic Motor Showhun Lahden messukeskukseen, kunhan iskä saisi myös nukkua yön jäljiltä muutaman tunnin. Itsehän käytin tilaisuuden hyödyksi ja karkasin kirpputorille.
Lauantai-ilta menikin sitten mukavammin kuin aiemmat illat koska meidän pikkumies tosiaan on väsyneenä ihan eri lapsi kuin levänneenä, ja se väsymys iskee usein siinä viiden maissa. Me saatiin rauhassa grillata kunnon tukevat sapuskat, käytiin saunassa koko perheen voimin ja vielä syötiin iltapalaksi herkkuleipiä ja jugurttia. Lapsen mentyä nukkumaan sainkin itse myös kellahtaa sohvalle loppuillaksi. Odottelin jo aamua ja sitä mystistä pakettia jonka päiväkodin tätien mukaan sai avata vasta äitienpäivänä :)
Ja niin, äitienpäivän aamuna jouduin kyllä herättämään miehen aamupalan laittoon, jos aioin ruokaa saada. Ipana tuli kainaloon peiton alle katsomaan Pikku kakkosta ja sain avata paketin josta paljastui ihana kortti ja itsetehdyt helmet kaulaan. Savesta olivat tehneet ja maalanneet päiväkodissa. Korttia varten ipanaa oli sadutettu tarhassa, poika oli lasketellut luikuria että äiti katsoo iltaisin Salatut elämät ja hän katsoo myös. Krhm, en moista kuraa ole kyllä vuosiin katsonut jaksoakaan, eikä varsinkaan J.
Iskä oli sitten tehnyt aamupalan valmiiksi ja sain nauttia saman kattauksen kuin yleensä teen itse joka viikonloppu; sämpylät, kananmunat, kahvit ja hyvät päälliset leiville. Oli ihanaa kerrankin olla itse se, joka kääntää kylkeä sängyssä toisen kolistellessa keittiössä :)
Sitten mentiinkin perheen voimin metsään keräämään valkovuokot anopille, isomummolle ja äitini haudalle, Itse samasta metsästä penskana keräsin joka ikinen äitienpäivän aamu äidille vuokot ja tätä perinnettä ei voi katkaista. Äiti oli mielessäni tietysti päivän aikana, mutta ei erityisen surullisessa mielessä enää. Olen jo sinut sen kanssa että äiti seurailee meidän elämää pilven reunalla ja me tavataan sitten joskus taas. Toki olen hiukan kateellinen (ihan rehellisesti) niille, joilla äiti vielä on ja saavat sitä ihanaa äitisuhdettaan hehkuttaa Facebookissa kaikelle kansalle.
Ja perjantaina, kyllä, kolmantena päivänä peräkkäin ei uni tullut päivällä silmään vaikka kaikkeni tein; noustiin aikaisin ylös, oltiin pitkään ulkona ja liikuttiin siellä paljon, jonka jälkeen syötiin kunnon lounas. Ei, niin ei. Ja iskällä oli viikonloppunakki joten se lähti perjantainakin yöksi kuluttamaan maanteitä yhdistelmällä. Ei sssaaaaa... ajattelin ja päätin että nyt valvotaan pitkään ja huomenna (lauantaina) noustaan tosi ajoissa, koska lapsen täytyi saada lauantaina jo unen päästä kiinni.
Lauantaina tosiaan herättiin 6:45, mentiin ulos jo ysiltä, juostiin, pompittiin ja hilluttiin ensin pienen kävelylenkin verran (lapsi juoksi edestakaisin koko matkan ja minä puuskutin perässä), sitten leikkarilla loput energiat pois ja pari lautasellista makaronilaatikkoa lounaaksi. Ja niin, vartissa lapsi nukahti! Luojan kiitos, koska olivat isänsä kanssa lähdössä autonäyttelyyn Classic Motor Showhun Lahden messukeskukseen, kunhan iskä saisi myös nukkua yön jäljiltä muutaman tunnin. Itsehän käytin tilaisuuden hyödyksi ja karkasin kirpputorille.
Lauantai-ilta menikin sitten mukavammin kuin aiemmat illat koska meidän pikkumies tosiaan on väsyneenä ihan eri lapsi kuin levänneenä, ja se väsymys iskee usein siinä viiden maissa. Me saatiin rauhassa grillata kunnon tukevat sapuskat, käytiin saunassa koko perheen voimin ja vielä syötiin iltapalaksi herkkuleipiä ja jugurttia. Lapsen mentyä nukkumaan sainkin itse myös kellahtaa sohvalle loppuillaksi. Odottelin jo aamua ja sitä mystistä pakettia jonka päiväkodin tätien mukaan sai avata vasta äitienpäivänä :)
Ja niin, äitienpäivän aamuna jouduin kyllä herättämään miehen aamupalan laittoon, jos aioin ruokaa saada. Ipana tuli kainaloon peiton alle katsomaan Pikku kakkosta ja sain avata paketin josta paljastui ihana kortti ja itsetehdyt helmet kaulaan. Savesta olivat tehneet ja maalanneet päiväkodissa. Korttia varten ipanaa oli sadutettu tarhassa, poika oli lasketellut luikuria että äiti katsoo iltaisin Salatut elämät ja hän katsoo myös. Krhm, en moista kuraa ole kyllä vuosiin katsonut jaksoakaan, eikä varsinkaan J.
Iskä oli sitten tehnyt aamupalan valmiiksi ja sain nauttia saman kattauksen kuin yleensä teen itse joka viikonloppu; sämpylät, kananmunat, kahvit ja hyvät päälliset leiville. Oli ihanaa kerrankin olla itse se, joka kääntää kylkeä sängyssä toisen kolistellessa keittiössä :)
Sitten mentiinkin perheen voimin metsään keräämään valkovuokot anopille, isomummolle ja äitini haudalle, Itse samasta metsästä penskana keräsin joka ikinen äitienpäivän aamu äidille vuokot ja tätä perinnettä ei voi katkaista. Äiti oli mielessäni tietysti päivän aikana, mutta ei erityisen surullisessa mielessä enää. Olen jo sinut sen kanssa että äiti seurailee meidän elämää pilven reunalla ja me tavataan sitten joskus taas. Toki olen hiukan kateellinen (ihan rehellisesti) niille, joilla äiti vielä on ja saavat sitä ihanaa äitisuhdettaan hehkuttaa Facebookissa kaikelle kansalle.
 |
| Tein mummolleni itse kortin. J askarteli samanlaisen anopille. |
 |
torstai 5. toukokuuta 2016
Kun mittari kääntyy punaiselle
Tämä päivä on ollut niin sanotusti yksi niistä päivistä. J on kiukutellut koko hemmetin päivän, ihan kaikesta. Ei nukkunut päiväunia vaikka 1,5h sitä kyllä sitkeästi yritettiin. Ei sitten millään. Jo eilinen ilta meni pipariksi samasta syystä, kun heppu sitten väsyneenä kiukutteli aivan kaikesta mahdollisesta, lentävistä ötököistä, häikäisevästä auringosta jne. J on sitä sorttia ipana joka ei ehkä ikänsä puolesta joo tarvitsisi enää niitä päiväunia, mutta ihan kaikkien mielialan ja viihtyvyyden takia tarvitsee. Ilta on sellaista hulabaloota ja tappelua väsyneenä että sitä ei jaksa Erkkikään katsella.
Aamusta asti pinnaani on venytetty äärimmilleen, kunnes se välillä napsahti poikki ja äänijänteeni olivat kovilla. Mä oon sellainen tyyppi etten tosiaan jaksa kärsivällisesti sanoittaa lapselle että äidillä on nyt tosi paha mieli kun et syö/pue/kerää leluja/kuuntele mitä sanotaan, vaan kun kärsivällisyys on menetetty niin mä alan valitettavasti korottamaan ääntäni. Äidiltäni olen tämän perinyt. Kun olen ensin sanonut 5 kertaa asiasta jota ei oteta kuuleviin korviin niin siinä loppuu vaan kärsivällisyys.
Oloa ei helpota keilapallo joka tuntuu olevan lujasti haarojen välissä ja nivuset jne mitkä lie nivelet ja luut jotka on jo toista päivää aivan törkeän kipeinä. Ainoa aktiviteetti joka ei satu mihinkään on vaakatasossa oleminen. Sitä vaan ei voi valitettavasti harjoittaa kiukuttelevan väsyneen uhmiksen kanssa niin paljoa kuin haluaisi, toisin sanoen ei ollenkaan. Tilannetta ei myöskään millään lailla helpota miehen yövuoroviikko jonka myötä olen illat yksin tuon kiukkupyllyn kanssa.
Nyt lapsi kuitenkin nukkuu. Mä antaisin valtakunnan jos saisin ottaa yhden lasillisen viiniä tai kylmän oluen. Vaan ei, lasissa on kylmää kuplavettä ja kipossa omenaviipaleita. Taidanpa alkaa selaamaan Netflixin tarjontaa itkuleffojen osalta. Aamulla noustaan vähän tätä aamua (klo 8:45) aikaisemmin ylös ja mennään ulos ainakin kahdeksi tunniksi riehumaan. Huomenna missio päiväunet toteutuu tai äiti ei pääse Prismaan. Sinne kun ei kiukuttelevan lapsen kanssa vaan voi mennä.
Aamusta asti pinnaani on venytetty äärimmilleen, kunnes se välillä napsahti poikki ja äänijänteeni olivat kovilla. Mä oon sellainen tyyppi etten tosiaan jaksa kärsivällisesti sanoittaa lapselle että äidillä on nyt tosi paha mieli kun et syö/pue/kerää leluja/kuuntele mitä sanotaan, vaan kun kärsivällisyys on menetetty niin mä alan valitettavasti korottamaan ääntäni. Äidiltäni olen tämän perinyt. Kun olen ensin sanonut 5 kertaa asiasta jota ei oteta kuuleviin korviin niin siinä loppuu vaan kärsivällisyys.
Oloa ei helpota keilapallo joka tuntuu olevan lujasti haarojen välissä ja nivuset jne mitkä lie nivelet ja luut jotka on jo toista päivää aivan törkeän kipeinä. Ainoa aktiviteetti joka ei satu mihinkään on vaakatasossa oleminen. Sitä vaan ei voi valitettavasti harjoittaa kiukuttelevan väsyneen uhmiksen kanssa niin paljoa kuin haluaisi, toisin sanoen ei ollenkaan. Tilannetta ei myöskään millään lailla helpota miehen yövuoroviikko jonka myötä olen illat yksin tuon kiukkupyllyn kanssa.
Nyt lapsi kuitenkin nukkuu. Mä antaisin valtakunnan jos saisin ottaa yhden lasillisen viiniä tai kylmän oluen. Vaan ei, lasissa on kylmää kuplavettä ja kipossa omenaviipaleita. Taidanpa alkaa selaamaan Netflixin tarjontaa itkuleffojen osalta. Aamulla noustaan vähän tätä aamua (klo 8:45) aikaisemmin ylös ja mennään ulos ainakin kahdeksi tunniksi riehumaan. Huomenna missio päiväunet toteutuu tai äiti ei pääse Prismaan. Sinne kun ei kiukuttelevan lapsen kanssa vaan voi mennä.
tiistai 3. toukokuuta 2016
Loppuraskaus, nauti nyt vielä kun voit!
Eilen tuli 34 viikkoa täyteen. Vaa'alla en uskalla enää edes käydä, kiloja kun on tullut... Tuntemattomatkin alkavat jo tuijottaa mahaani julkisilla paikoilla.
EN KAI MÄ OIKEASTI NYT NIIN ISO OO?
Ehkä siinä vaan hämää mun muutenkin siro varteni, normaalisti 55kg/161cm. Nyt kun etupuolella on muutama kilo ylimääräistä, navan ympärysmitta menee jo toisella metrillä ja reidet on leveämmät kuin takamus, niin ehkä se joo on aika tuhti näky. Siksi tykkään että tuli lämpimät säät, saa pukeutua mekkoihin. Niitä vaan ei kaapista löydy montaa, joihin tämä maha mahtuu, mutta on tässä vielä muutama viikko aikaa. Ja kesähäihin pitäisi löytää imetysmekko, eikä mikä tahansa mekko vaan tietyt normit läpäisevä mekko, olenhan yksi kaasoista.
Onneksi olen ahkera kirpparien käyttäjä. Tänäänkin ajattelin heittää pienen kierroksen vakkarillani, Lanttilassa. Sieltä löytyy melkein aina se mitä etsiikin ja ihan käypään kirpputorihintaan. Syksymmällä suunnittelin jo ottavani itsekin sieltä pöydän, jotta saan kerralla myyntiin kaikki siihen mennessä pieneksi jääneet vauvan vaatteet ja samalla esikon vaatteita ja ne omat rytkyt joita ei enää tarvita.
Käytän toki paljon myös nettikirppareita, mutta livekirpuilla on eri tunnelma ja kiva kun sen mahtavan löytönsä saa heti mukaansa, eikä tarvitse jäädä odottelemaan postia. Joskus myös harmittaa jos löytääkin sen mitä on etsinyt pitkään, mutta se on joko a) just myyty b) liian kallis c) vain nouto ja paikkakunnalle +80km. Olen myös pari kertaa huudellut tarvitsemaani eri ryhmissä ja aina on löytynyt. Näin ei myöskään tarvitse jonotella ja saa valita mieleisensä, mikäli tarjouksia saa useampia.
Niin, siitä loppuraskaudestahan mä alunperin aloin kirjoittamaan. Tässä olisi siis 6-8 viikkoa jäljellä. Ei ole ruokaa joka ei närästäisi. Jos syön myöhään illalla, herään närästykseen yöllä. Jos en syö, herään syömään yöllä. Sitten närästys siirtyy aamuun.
Jalat kaipaavat keväthuoltoa. Ostin juuri alesta sen Schollin patterikäyttöisen jalkaraspin, siitä on ollut iso apu koska en suihkussa kyllä jaksa yhdellä jalalla seistä ja raaputella hohkakivellä kantapäitäni. Sääret kaipaisivat myös trimmausta, mutta se alkaa olla jo aika extremeä höylällä suoritettuna.
Vaatteet eivät tosiaan mahdu enää päälle. J:n odotusaikana päädyin vierailemaan ukon vaatekaapilla viimeiset viikot, koska en nähnyt mitään järkeä hankkia viikoksi uutta hupparia tai takkia. Niin teen nytkin, ainakin yöpaitojen osalta :D Sitten kun ne eivät enää mahdu päälle, täytyy varmaan ottaa Lainapeite käyttöön, niissä kokoja riittää.
EN KAI MÄ OIKEASTI NYT NIIN ISO OO?
Ehkä siinä vaan hämää mun muutenkin siro varteni, normaalisti 55kg/161cm. Nyt kun etupuolella on muutama kilo ylimääräistä, navan ympärysmitta menee jo toisella metrillä ja reidet on leveämmät kuin takamus, niin ehkä se joo on aika tuhti näky. Siksi tykkään että tuli lämpimät säät, saa pukeutua mekkoihin. Niitä vaan ei kaapista löydy montaa, joihin tämä maha mahtuu, mutta on tässä vielä muutama viikko aikaa. Ja kesähäihin pitäisi löytää imetysmekko, eikä mikä tahansa mekko vaan tietyt normit läpäisevä mekko, olenhan yksi kaasoista.
Onneksi olen ahkera kirpparien käyttäjä. Tänäänkin ajattelin heittää pienen kierroksen vakkarillani, Lanttilassa. Sieltä löytyy melkein aina se mitä etsiikin ja ihan käypään kirpputorihintaan. Syksymmällä suunnittelin jo ottavani itsekin sieltä pöydän, jotta saan kerralla myyntiin kaikki siihen mennessä pieneksi jääneet vauvan vaatteet ja samalla esikon vaatteita ja ne omat rytkyt joita ei enää tarvita.
Käytän toki paljon myös nettikirppareita, mutta livekirpuilla on eri tunnelma ja kiva kun sen mahtavan löytönsä saa heti mukaansa, eikä tarvitse jäädä odottelemaan postia. Joskus myös harmittaa jos löytääkin sen mitä on etsinyt pitkään, mutta se on joko a) just myyty b) liian kallis c) vain nouto ja paikkakunnalle +80km. Olen myös pari kertaa huudellut tarvitsemaani eri ryhmissä ja aina on löytynyt. Näin ei myöskään tarvitse jonotella ja saa valita mieleisensä, mikäli tarjouksia saa useampia.
Niin, siitä loppuraskaudestahan mä alunperin aloin kirjoittamaan. Tässä olisi siis 6-8 viikkoa jäljellä. Ei ole ruokaa joka ei närästäisi. Jos syön myöhään illalla, herään närästykseen yöllä. Jos en syö, herään syömään yöllä. Sitten närästys siirtyy aamuun.
Jalat kaipaavat keväthuoltoa. Ostin juuri alesta sen Schollin patterikäyttöisen jalkaraspin, siitä on ollut iso apu koska en suihkussa kyllä jaksa yhdellä jalalla seistä ja raaputella hohkakivellä kantapäitäni. Sääret kaipaisivat myös trimmausta, mutta se alkaa olla jo aika extremeä höylällä suoritettuna.
Vaatteet eivät tosiaan mahdu enää päälle. J:n odotusaikana päädyin vierailemaan ukon vaatekaapilla viimeiset viikot, koska en nähnyt mitään järkeä hankkia viikoksi uutta hupparia tai takkia. Niin teen nytkin, ainakin yöpaitojen osalta :D Sitten kun ne eivät enää mahdu päälle, täytyy varmaan ottaa Lainapeite käyttöön, niissä kokoja riittää.
On silti ihanaa, kun on tämä kasvava vatsa. Ylpeänä sitä kannankin, vaikka ne sivulliset kuinka tuijottaisi. Ihanaa kun pikkusintti potkii, paitsi jos se kohdistuu kylkiluihin tai vastaavasti hän muksii nyrkeillään virtsarakkoa. Olenkin ihmisten ilmoille lähtiessä joutunut etukäteen miettimään kohteeni wc:t, jotta se tarvittaessa on lähellä. Ei voi oikein sitä juomistakaan unohtaa, se kostautuu turvotuksena ja suonenvetoina. Kaikessa on silti puolensa, ja loppusuorallahan tässä ollaan jo! Kun ei vatsa enää vaivaa, tuleekin yöherätykset, jäätävä imetyshiki, vuotavat tissit, puklurätit jne kuvioon. Pääsenpä ehkä tekemään postauksen myös isoveljen mustasukkaisuuden eri ilmentymismuodoista..
Mä vaan nyt nautin vielä kun voin ;)
maanantai 2. toukokuuta 2016
Hela vappen hurlumhei :)
Meidän vappu vietettiin perheen kesken kotosalla, lukuun ottamatta anopin munkkien maiskuttelua ja perinteistä vapputorin vierailua. Vappuaatto sujui rauhallisesti kotona, avattiin grillikausi isolla kilon lärvilaudalla ja poitsu sai valvoa hieman myöhempään (ysiin jopa). Grilliruokaa olin itse odottanut koko pitkän talven, mutta kauden avaus on lykkääntynyt tämän kevään aikana vain ja ainoastaan oman saamattomuuteni takia. Ei nimittäin tullut putsattua grilliä syksyllä niin se piti tehdä keväällä. Sitten vappuaattona miehen kanssa yhdessä tartuttiin toimeen ja rapsuteltiin ja pestiin ja puunattiin se käyttökuntoon. Ja voi pojat, kyllä kannatti! Valmispihveistä ehdottomasti paras on mielestäni ainakin meidän Citymarketista saatava valkosipulinhuuruinen kasslerpihvi, lärvilauta. About kilon painoinen herkku josta riittää kyllä useammalle nälkäiselle. Sen kylkeen tehtiin raikas melonisalaatti ja keitettiin perunoita, niillä se nälkä kyllä lähti. Kuoharin korvasi kuvassa näkyvä Ikean päärynäkuohuva, menetteli sekin.
Sunnuntaina, eli Vapun päivänä, mentiin sitten Lahen torille katsomaan vappumeininkiä. Sitähän siellä toki riitti, sään ollessa vihdoin aurinkoinen ja lämmin. Vappuaattona taisi kaikkialla muualla paistaa aurinko paitsi Lahdessa :D
J halusi heti ensimmäisenä pomppulinnaan. Viisi euroa vartista oli mielestäni kyllä varsin suolainen hinta, en voinut olla edes varma haluaako lapsi oikeasti pomppimaan. Luuloni osoittautui turhaksi, en meinannut nimittäin saada lasta enää pois sieltä. Oli huimaa katsella kun parikymmentä lasta parhaimmillaan yhtaikaa hyppi ja loikki kuin päättömät kanat toisiaan päin ja mä vaan pelkäsin että kohta sattuu. Loppujen lopuksi jouduin itse kiipeämään sinne loikkivien lasten sekaan mahani kanssa koska lasta ei saanut komentamalla pois. Huusi vain "En halua!" ja jatkoi hyppimistään. Sadannen kerran komennettuani luovutin ja lähdin hakemaan pienen pupujussin pois.
 |
| About tuolta sen naama oikeastikin näytti kun virnuili :) |
Pomppuepisodin jälkeen keskustelimme myös siitä että ei osteta uutta foliopalloa koska kotona on jo (tämä meni aika helposti jakeluun) eikä myöskään hankita uutta tuuliviiriä samasta syystä eikä me tarvita myöskään leijaa. Käveltiin suurinpiirtein tori kertaalleen läpi siellä tungoksessa, käytiin kahvilla ja lähdettiin kotiin. Päiväunet painoivat päälle enkä itsekään enää jaksanut tallustella tuuppivien ihmismassojen keskellä. Tunsin itseni todellakin valaaksi eikä tuntemattomien tuijotus helpottanut oloa ollenkaan.
Kotiin päästyämme ei lapsi sitten nukkunutkaan päiväunia (johtuisiko tapahtumarikkaasta torireissusta) ja mentiinkin pihalle istuttamaan kukkia multiin. Olen monta viikkoa kasvatellut sisällä siemenistä alkaen jos jonkinlaista kesäkukkaa ja nyt ne piti saada jo ulos, hallankin uhalla koska kissat olivat kiinnostuneet niistä. Herneet päätyivät kukkalaatikkoon kasvamaan, koska ei jaksettukaan enää tehdä uutta penkkiä takapihalle. Jos alkaa näyttää etteivät ne jaksakaan kasvaa laatikossa niin täytyy siirtää ne sitten maahan.
Vappu meni siis ihan kivasti, tämä olikin viimeinen vappumme kolmehenkisenä perheenä. Lapsi sai nauttia ja leikkiä, syödä herkkuja ja valvoa hieman pidempään. Me vanhemmat saatiin hyvää ruokaa napamme täyteen ja sunnuntain sää kruunasi koko viikonlopun. Varsinkin kun mies ei joutunut lähtemään sunnuntaina yöksi töihin.
torstai 28. huhtikuuta 2016
Kylmä tapaus joka sai tunteeni kuumenemaan
En ole tainnut mainita että meille tuli myös uusi jääkaappi. Ja sen piti olla teräksen värinen Whirlpool, koska keittiössä on sellainen pakastin. Ja koska se on vain puoli vuotta vanha, ei sitä aleta vaihtamaan. En vain osannut ajatella että samanlaisen jääkaapin hankkiminen voisi olla niin hemmetin monimutkainen operaatio, että puoli Suomea pitää koluta läpi ja vähän Ruotsiakin.
No. Minähän painelin 3,5 viikkoa sitten Expertille, joka mainosti nettisivuillaan että heillä on sitä jääkaappia saatavilla. Sovittiin kaupat ja otin vielä lisäksi palvelun jolla kaappi tulee kotiin ja vanha viedään samalla ovenavauksella pois. Meillä kun ei ole peräkoukkua eikä -kärryä eikä oikein aikaakaan ajella kaatikselle niin parempi että joku muu tekee sen.
Elettiin viikko eteenpäin, kun tuli expertiltä puhelu. Ei ookaan sitä kaappia, ei edes heidän keskusvarastollaan Ruotsissa. Whirlpool kuulemma uudistaa mallejaan eikä sitä mallia enää oo tulossa. Tässä kohtaa aloin kiristelemään hampaitani.. Mutta olis heillä vielä vähän kalliimpaa (tietty!) mallia saatavilla, laitetaanko se sitten tilaukseen? Pakkohan se oli laittaa. Sovittiin että palataan asiaan kahden päivän päästä.
..kului KAKSI VIIKKOA eikä puhelua kuulunut. Ja mulla tosiaan on pitkä pinna, mutta nyt oli jo pakko painella sinne liikkeeseen kysymään että missä (&%%¤¤# se kaappi seikkailee. Toinen myyjä otti asian hoitaakseen ja selvitti sitä hetken, kunnes vastaus oli taas sama; ei oo kaappia saatavilla. En enää jaksanut edes yrittää saada asiaan ratkaisua heidän kauttaan vaan päädyin ottamaan rahani takaisin ja selvittämään mistä hitosta sen kaapin nyt saisi. Ratkaisu oli Verkkokauppa.com. Sieltä sen sitten tilasin, toissapäivänä, kotiin kuljetettuna. Ei ollut mahdollista saada vanhalle kaapille pois kuljetusta, mutta tämä oli nyt otettava kun muutakaan ei ollut.
Ja eilen hän saapui. Postista soitettin aamupäivällä jotta ollaanko kotona vastaanottamassa pakettia 13-16 välillä. Minä tietysti sanoin että ilman muuta, tervetuloa vaan! Hieman jäi mietityttämään, jotta kannetaanko se sitten sisään asti, kun on olemassa myös sellaisia kuskeja joita ei ole varustettu asiakasystävällisyydellä lainkaan, ja he jättävät isotkin paketit ihan vaan kynnykselle. Olin kuitenkin yksin mahani kanssa kotona.
Vähän yhden jälkeen pihaan kaarsi kuorma-auto ja sieltä purkautui kaksi miestä ja meidän uusi jääkaappi. Kokoani päiviteltyään heput nostivat kysyttyäni kaapin eteiseen, toivotimme hyvät päivän jatkot ja he jatkoivat matkaansa. Ja siinä me sitten ihmeteltiin kaapin kanssa toisiamme. Päätin nohevana vaihtaa kuitenkin oven kätisyyden itse ennen ukon kotiutumista, mutta lopputulos ei ihan ollut ekologinen ratkaisu, koska kaappi seisoi edelleen keskellä eteistä, mutta ovi nojaili rennosti seinään. Sellaista kaappia olisi hieman hankala pitää kylmänä, joten päätin odottaa apuvoimia ennenkuin tekisin mitään peruuttamatonta.
Myöhemmin kaikki menikin ihan nappiin, tyhjensin vanhan kaapin, mies soitti kotimatkalla että veljeni on tulossa ja he vievät sen pois samantien. Ja samalla vietiin nurkista myös se kirottu vanha kuivauskaappi (!) joten toinen murhe katosi samalla. Me lähdettiin J:n kanssa kaasopalaveriin ystäväni häiden tiimoilta ja ukot hoitivat muun. Illalla sitten olikin kaappi omalla paikallaan, ihan kuin se olisi aina siinä ollutkin.
Yöllä tuli todettua että kaapissa on loistavat sisävalot yösyömistä ajatellen; en tarvinnut muita valoja ollenkaan ;)
Vähän yhden jälkeen pihaan kaarsi kuorma-auto ja sieltä purkautui kaksi miestä ja meidän uusi jääkaappi. Kokoani päiviteltyään heput nostivat kysyttyäni kaapin eteiseen, toivotimme hyvät päivän jatkot ja he jatkoivat matkaansa. Ja siinä me sitten ihmeteltiin kaapin kanssa toisiamme. Päätin nohevana vaihtaa kuitenkin oven kätisyyden itse ennen ukon kotiutumista, mutta lopputulos ei ihan ollut ekologinen ratkaisu, koska kaappi seisoi edelleen keskellä eteistä, mutta ovi nojaili rennosti seinään. Sellaista kaappia olisi hieman hankala pitää kylmänä, joten päätin odottaa apuvoimia ennenkuin tekisin mitään peruuttamatonta.
Myöhemmin kaikki menikin ihan nappiin, tyhjensin vanhan kaapin, mies soitti kotimatkalla että veljeni on tulossa ja he vievät sen pois samantien. Ja samalla vietiin nurkista myös se kirottu vanha kuivauskaappi (!) joten toinen murhe katosi samalla. Me lähdettiin J:n kanssa kaasopalaveriin ystäväni häiden tiimoilta ja ukot hoitivat muun. Illalla sitten olikin kaappi omalla paikallaan, ihan kuin se olisi aina siinä ollutkin.
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Tämäkin vaihe valitettavasti pitää vain käydä läpi
Toisinaan tämän kevään aikana on mielessä käynyt ajatus, että mihin helvettiin sitä ollaan ryhtymässä. Toinen lapsi tulossa ja ensimmäinenkin on vielä kasvattamatta. Esikoinen on ikänsä puolesta toki iso poika jo, mutta tunnetasolla vielä niin pieni. Kävimme erityislastentarhanopettajan kanssa vasukeskustelun koskien poikaamme, koska hänellä on ryhmän oman lton mielestä todella voimakas uhma (jaa, niinkö?). Mieshän oli heti nyrkit pystyssä että hän ei tällaiseen ala, että tarvitaan jo erityisapua, kyllä hän tietää ne tyypit. Itse olin vain helpottunut että apua saa, koska toisinaan olen tuon lapsen kanssa iltaisin niin loppu että ihan itkettää. Kun pahimpina päivinä ei auta kiristys, uhkailu tai lahjontakaan, vaan kaikki on väärin hänen mielestään, ruoka pahaa ja äiti tyhmä, ei siinä paljon enää jaksa hymyillä ja yrittää pysyä tyynenä. Oma sytytyslankani on vanhemmaksi tulon myötä kyllä kasvanut reippaasti pituutta, mutta joinain päivinä sitä vaan tiedättekö räjähtää. Ja sitten pyydetään anteeksi ja itketään ja sanotaan että äiti ei nyt vaan jaksaisi tätä pelleilyä, voisitko vaan pukea päälle tms.
Elto antoi hyviä vinkkejä, tosin monet olin jo lukenut kasvatusalan oppaista tai netistä, mutta ne tuntuivat erittäin järkeenkäyviltä kun niitä ammattilainen ihan livenä hieman pohjusti. Kuten jo sanoin, ongelma on vain tässä tunnepuolella. Tai no, ei se ole edes ongelma, vaan ihan ikäkauteen kuuluva juttu. Uhma. Käsittämätön uhma. Kun aikuinen sanoo, että nyt leikki loppuu ja aletaan siivoamaan jotta päästään pukemaan/vessaan/ulos, ei se käy meidän herralle. Ei, häntä ei juuri nyt huvita lähteä vaan hän haluaa vielä leikkiä. Erityisesti tämänkaltaiset siirtymätilanteet on meillä tosi tosi hankalia ajoittain, eikä siihen auta ajanlasku kellon kanssa saati palkintotarrat joita saa hyvästä käytöksestä pukiessa tms. Tällaisina hetkinä monesti käy mielessä että voi tsiisus olispa mahdollista soittaa äidille. Tosin, äiti ehkä hihittäisi omaan ilkikuriseen tapaansa ja sanoisi vaan sellainen sinäkin olit pienenä, nyt saat kokea sen itse, hihhih.
Suurin syy elton kanssa palaveeraamiseen oli tulossa oleva vauva. Että saatiin siihen sitten neuvoja ja etukäteen varoituksia tilanteista ja tunteista joita joudumme lapsen kanssa vielä käsittelemään. Että se mustasukkaisuus ja kateus sieltä kyllä nostaa päätään ja siihen kannattaa varautua. Että pitää antaa myös vanhemmalle lapselle ihan sitä kahdenkeskistä aikaa (aiheeton huomautus mielestäni, itsestäänselvä asia) ja huomioida hänen tekonsa olivat ne sitten hyvällä tai huonolla tavalla haettua huomiota. Ja että pitää muistaa kehua ja antaa positiivista palautetta myös pienemmistä asioista. Ja kun se tunne kuohuu lapsella yli, se on normaalia ja menee ohi.
Nyt vasta viime viikkoina J on alkanut tajuta että tosiaan, kohta hän on isoveli. Ja se on tärkeä rooli se. Olenkin ajatellut alkuun antaa hänelle joitain pieniä tehtäviä vauvan hoitoon liittyen, esim tutin antaminen tai vastaavaa pientä, jotta hän voi auttaa äitiä vauvan hoidossa ja olla samalla läsnä hoitotilanteissa. Ongelma tulee varmaankin olemaan siinä kun vauva ei leikikään hänen kanssaan, tai puhu tai nukkuu vaan ensimmäiset viikot.
Ennen kaikkea yhteiset pelisäännöt pitää olla koko perheen tiedossa. Jos annan jonkin kiellon tms määräyksen, siitä pitää myös iskän olla tietoinen koska muuten hän saattaa mennä kumoamaan sen. Myöskin tietyt sääännöt pitää olla muidenkin J:n elämän aikuisten tiedossa, jotta ei käveltäisi meidän vanhempien asettamien sääntöjen yli edes vahingossa. Mikään ei ole pahempaa kuin päiväunet väliin jättänyt lapsi, joka saakin mummolassa sokeria ennen ruoka-aikaa. Siinä on katastrofin ainekset valmiina, ja vaikka herkkujen kieltäminen saa yhtälailla huudon ja kiukun aikaan, se on vielä pientä sen energiapiikin rinnalla joka muuten seuraisi.
Loppukevennyksenä todettakoon että on tuo pieni murunen silti myös yllättävän fiksu ja kekseliäs. Viikonloppuna oli eräs hetki kun oli liian hiljaista, ja pienen lapsen kohdalla hiljaisuus on epäilyttävää. Mentyäni katsomaan mikä saa pienen miehen niin keskittyneeksi, meinasin ensin kiljua mutta sainkin reaktioni nielaistua. Herra oli löytänyt äidin kirkuvan punaisen kynsilakan, avannut sen ja maalannut sillä autonsa. Eikä kynsilakkaa ollut pisaraakaan paljaalla lattialla, jonka päällä tämä tarkkuutta vaativa operaatio suoritettiin. Siinä se vaan tyynesti maalasi autoaan, ja minä siihen tuumasin että voi kun hieno, mutta saisinko nyt sen kynsilakan kiitos.
Elto antoi hyviä vinkkejä, tosin monet olin jo lukenut kasvatusalan oppaista tai netistä, mutta ne tuntuivat erittäin järkeenkäyviltä kun niitä ammattilainen ihan livenä hieman pohjusti. Kuten jo sanoin, ongelma on vain tässä tunnepuolella. Tai no, ei se ole edes ongelma, vaan ihan ikäkauteen kuuluva juttu. Uhma. Käsittämätön uhma. Kun aikuinen sanoo, että nyt leikki loppuu ja aletaan siivoamaan jotta päästään pukemaan/vessaan/ulos, ei se käy meidän herralle. Ei, häntä ei juuri nyt huvita lähteä vaan hän haluaa vielä leikkiä. Erityisesti tämänkaltaiset siirtymätilanteet on meillä tosi tosi hankalia ajoittain, eikä siihen auta ajanlasku kellon kanssa saati palkintotarrat joita saa hyvästä käytöksestä pukiessa tms. Tällaisina hetkinä monesti käy mielessä että voi tsiisus olispa mahdollista soittaa äidille. Tosin, äiti ehkä hihittäisi omaan ilkikuriseen tapaansa ja sanoisi vaan sellainen sinäkin olit pienenä, nyt saat kokea sen itse, hihhih.
Suurin syy elton kanssa palaveeraamiseen oli tulossa oleva vauva. Että saatiin siihen sitten neuvoja ja etukäteen varoituksia tilanteista ja tunteista joita joudumme lapsen kanssa vielä käsittelemään. Että se mustasukkaisuus ja kateus sieltä kyllä nostaa päätään ja siihen kannattaa varautua. Että pitää antaa myös vanhemmalle lapselle ihan sitä kahdenkeskistä aikaa (aiheeton huomautus mielestäni, itsestäänselvä asia) ja huomioida hänen tekonsa olivat ne sitten hyvällä tai huonolla tavalla haettua huomiota. Ja että pitää muistaa kehua ja antaa positiivista palautetta myös pienemmistä asioista. Ja kun se tunne kuohuu lapsella yli, se on normaalia ja menee ohi.
Nyt vasta viime viikkoina J on alkanut tajuta että tosiaan, kohta hän on isoveli. Ja se on tärkeä rooli se. Olenkin ajatellut alkuun antaa hänelle joitain pieniä tehtäviä vauvan hoitoon liittyen, esim tutin antaminen tai vastaavaa pientä, jotta hän voi auttaa äitiä vauvan hoidossa ja olla samalla läsnä hoitotilanteissa. Ongelma tulee varmaankin olemaan siinä kun vauva ei leikikään hänen kanssaan, tai puhu tai nukkuu vaan ensimmäiset viikot.
Ennen kaikkea yhteiset pelisäännöt pitää olla koko perheen tiedossa. Jos annan jonkin kiellon tms määräyksen, siitä pitää myös iskän olla tietoinen koska muuten hän saattaa mennä kumoamaan sen. Myöskin tietyt sääännöt pitää olla muidenkin J:n elämän aikuisten tiedossa, jotta ei käveltäisi meidän vanhempien asettamien sääntöjen yli edes vahingossa. Mikään ei ole pahempaa kuin päiväunet väliin jättänyt lapsi, joka saakin mummolassa sokeria ennen ruoka-aikaa. Siinä on katastrofin ainekset valmiina, ja vaikka herkkujen kieltäminen saa yhtälailla huudon ja kiukun aikaan, se on vielä pientä sen energiapiikin rinnalla joka muuten seuraisi.
Loppukevennyksenä todettakoon että on tuo pieni murunen silti myös yllättävän fiksu ja kekseliäs. Viikonloppuna oli eräs hetki kun oli liian hiljaista, ja pienen lapsen kohdalla hiljaisuus on epäilyttävää. Mentyäni katsomaan mikä saa pienen miehen niin keskittyneeksi, meinasin ensin kiljua mutta sainkin reaktioni nielaistua. Herra oli löytänyt äidin kirkuvan punaisen kynsilakan, avannut sen ja maalannut sillä autonsa. Eikä kynsilakkaa ollut pisaraakaan paljaalla lattialla, jonka päällä tämä tarkkuutta vaativa operaatio suoritettiin. Siinä se vaan tyynesti maalasi autoaan, ja minä siihen tuumasin että voi kun hieno, mutta saisinko nyt sen kynsilakan kiitos.
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Mr Yrjö, voit pakata kimpsusi ja lähteä
Tämä viikko on todellakin sairastettu urakalla. Itse aloitin ylenantamisen su-ma yönä, poika jatkoi tiistaina siitä mihin äiti jäi ja nyt on iskän vuoro. Mä olen tän viikon aikana pessyt pyykkiä varmaan 20 koneellista ja tuntuu että pyykkikorin sisällön määrä on edelleen vakio eikä kantta meinaa saada kiinni.
Koska olen oppinut ammattini puolesta pitämään huolta hygieniasta ehkä vähän liiankin hyvin (varsinkin pöpöaikana), olen myös kuurannut ovenkarmeja, pönttöjä, ovenkahvoja, valokatkaisijoita ja lavuaareja sellaisella intensiivisyydellä että tänään piti hakea jo täydennystä pesuaineisiin kassillinen :D Kädet alkaa olemaan sellaisessa kunnossa että nyt ei voi muuta kuin rasvata tai lähtee nahka. Ja tekee se muutenkin hyvää heittää rätti välillä nurkkaan ja istahtaa sohvan nurkkaan koneen kanssa. Varsinkin kun ei voimat meinaa riittää tämän mahan kanssa.
En muista mistä joskus luin (voi olla että Äityleistä) vinkin että taaperon ollessa oksennustaudissa kannattaa vuorata sänky ja sohva pyyhkeillä, jotta oksennuksen tullessa voi vaan otaa osuman saaneet pois päältä ja lyödä pyykkiin. Se tosiaan kannatti, eikä tarvinnut yöllä vaihtaa lakanoita lapsen sänkyyn kertaakaan, vaan täyttää pyykkikone pyyhkeillä ja laittaa pyörimään. Jostain syystä äkkäsin myös rullata matot sivuun ja näin säästyin mattopyykiltä, HUH. Tottakai lakanat menivät myös vaihtoon aamulla kun pahin vaihe oli ohi ja pyykeille oli taas kuivaustilaa.
Pyykin kuivauksesta päästäänkin seuraavaan kehittelemääni projektiin; kylpyhuoneen mullistukseen. Meillä pyykit kuivataan vanhemmiltani tänne jääneessä vanhassa kuivauskaapissa joka ei ole käytössä. Se vaan alkaa olemaan jo 25 vuotiaana niin laho ja ruosteinen että se kohta kaatuu niskaan vaikkapa kesken suihkun. Päätinpä siis pesää rakentaessani että se rohjo lähtee kaatopaikalle ja tilalle tulee kauan vastustamani kuivausrumpu. En aio rummussa toki kaikkea pyykkiä kuivata, mutta helpottaa se kummasti vaikkapa juuri em. tilanteessa, kun pitää kuivata lakanoita ja pyyhkeitä iso määrä kerralla. Ja tuntuu että lapsiperheessä rumpu on enemmänkin sääntö kuin poikkeus joten olkoon ja tulkoon rumpu myös meille :)
Mutta. Rumpu ei mahdu pesukoneen päälle. Siinä on pyykkikaappi. Kaappia taas ei voi siirtää toiselle seinälle kuivauskaapilta jäävälle paikalle, koska suihkutila kaventuisi entisestään. Äiti ilmeisesti on teettänyt kaapin mittatilauksena, koska en ole vielä kaupoista löytänyt niin isoja pyykkikaappeja.. Joten tästä päästään tilanteeseen jossa hankittiin jo pienempi kaappi joka tulee sinne suihkun nurkkaan. Ja väliin tulee suihkuseinä, jotta kaapin alle saa pyykkikorin. Mä olen laskenut kustannukset ja kaiken jo valmiiksi, mitannut ja tuumannut ja miettinyt. Mä rrrrakastan suunnitelmien tekemistä kun on kyse jostain tällaisesta! Enää puuttuu toteutus. Toivoisin että saadaan valmista ennenkuin sintti saapuu. Onhan osa jo hankittu valmiiksi siltä messureissulta, kaappi ja kaksi kuivaustelinettä. Ei vaan ole vielä tilaa mihin ne laittaa. Ehkä mä tässä viikonloppuna saan taas virtapiikin ja äkkiä kehitän kuivauskaapille kyydin kaatikselle ja tilaan sen kuivausrummun kotiin kuljetettuna. Sitten voin laittaa projektista ennen ja jälkeen kuvia, koska nyt en voisi kuvata kuin pyykkejä.
Koska olen oppinut ammattini puolesta pitämään huolta hygieniasta ehkä vähän liiankin hyvin (varsinkin pöpöaikana), olen myös kuurannut ovenkarmeja, pönttöjä, ovenkahvoja, valokatkaisijoita ja lavuaareja sellaisella intensiivisyydellä että tänään piti hakea jo täydennystä pesuaineisiin kassillinen :D Kädet alkaa olemaan sellaisessa kunnossa että nyt ei voi muuta kuin rasvata tai lähtee nahka. Ja tekee se muutenkin hyvää heittää rätti välillä nurkkaan ja istahtaa sohvan nurkkaan koneen kanssa. Varsinkin kun ei voimat meinaa riittää tämän mahan kanssa.
En muista mistä joskus luin (voi olla että Äityleistä) vinkin että taaperon ollessa oksennustaudissa kannattaa vuorata sänky ja sohva pyyhkeillä, jotta oksennuksen tullessa voi vaan otaa osuman saaneet pois päältä ja lyödä pyykkiin. Se tosiaan kannatti, eikä tarvinnut yöllä vaihtaa lakanoita lapsen sänkyyn kertaakaan, vaan täyttää pyykkikone pyyhkeillä ja laittaa pyörimään. Jostain syystä äkkäsin myös rullata matot sivuun ja näin säästyin mattopyykiltä, HUH. Tottakai lakanat menivät myös vaihtoon aamulla kun pahin vaihe oli ohi ja pyykeille oli taas kuivaustilaa.
Pyykin kuivauksesta päästäänkin seuraavaan kehittelemääni projektiin; kylpyhuoneen mullistukseen. Meillä pyykit kuivataan vanhemmiltani tänne jääneessä vanhassa kuivauskaapissa joka ei ole käytössä. Se vaan alkaa olemaan jo 25 vuotiaana niin laho ja ruosteinen että se kohta kaatuu niskaan vaikkapa kesken suihkun. Päätinpä siis pesää rakentaessani että se rohjo lähtee kaatopaikalle ja tilalle tulee kauan vastustamani kuivausrumpu. En aio rummussa toki kaikkea pyykkiä kuivata, mutta helpottaa se kummasti vaikkapa juuri em. tilanteessa, kun pitää kuivata lakanoita ja pyyhkeitä iso määrä kerralla. Ja tuntuu että lapsiperheessä rumpu on enemmänkin sääntö kuin poikkeus joten olkoon ja tulkoon rumpu myös meille :)
Mutta. Rumpu ei mahdu pesukoneen päälle. Siinä on pyykkikaappi. Kaappia taas ei voi siirtää toiselle seinälle kuivauskaapilta jäävälle paikalle, koska suihkutila kaventuisi entisestään. Äiti ilmeisesti on teettänyt kaapin mittatilauksena, koska en ole vielä kaupoista löytänyt niin isoja pyykkikaappeja.. Joten tästä päästään tilanteeseen jossa hankittiin jo pienempi kaappi joka tulee sinne suihkun nurkkaan. Ja väliin tulee suihkuseinä, jotta kaapin alle saa pyykkikorin. Mä olen laskenut kustannukset ja kaiken jo valmiiksi, mitannut ja tuumannut ja miettinyt. Mä rrrrakastan suunnitelmien tekemistä kun on kyse jostain tällaisesta! Enää puuttuu toteutus. Toivoisin että saadaan valmista ennenkuin sintti saapuu. Onhan osa jo hankittu valmiiksi siltä messureissulta, kaappi ja kaksi kuivaustelinettä. Ei vaan ole vielä tilaa mihin ne laittaa. Ehkä mä tässä viikonloppuna saan taas virtapiikin ja äkkiä kehitän kuivauskaapille kyydin kaatikselle ja tilaan sen kuivausrummun kotiin kuljetettuna. Sitten voin laittaa projektista ennen ja jälkeen kuvia, koska nyt en voisi kuvata kuin pyykkejä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)